sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Pasta-maissisalaatti ja grillatut broilerinuijat

Grillasin uunissa broilerinuijia, hyvin helppo tapa valmistaa ruokaa. Tyhjensin taas kaappeja keventääkseni muuttokuormaa ja valmistin lisukkeeksi  ateriasalaatin.  Kävin jääkaapin sisällön läpi ja keräsin viimeiset käyttöpäivänsä ohittaneet  pullot ja purkit jätteisiin.  Yllättävästi jääkaappiinkin kertyy ja unohtuu kaikenlaista. Viimeiset käyttöpäivät olisi tarkistettava ajoissa.
Jälkiruuan postaan huomenna.
Pasta-maissisalaatti
Grillatut broilerinuijat 
2 dl Railakas rakettispagettia
100 g pakastemaissijyviä
puolikas friseesalaatti revittynä
pala kurkkua kuutioina
2 porkkanaa ohuina soiroina
2 tomaattia lohkoina
ruohosipulia
Kypsennä pasta n 5 min ja maissi. Anna jäähtyä.  Sekoita  kaikki salaatin ainekset keskenään  paitsi tomaattia ja ruohosipulia.
Kastike
1 rkl sinappia, 1/2 sitruunan mehu, 1 rkl hunajaa, 1 dl olkiiviöljyä, ripaus suolaa, rouhittua mustapippuria
Sekoita kastike tasaiseksi ja lisää kevyesti sekoittaen salaattiin.
Lisää salaatin påinnalle tomaattilohkoja ja ruohosipulia.

Broilerinuijat
Ota broileri huoneenlämpöön n 1/2 tuntia ennen kypsentämistä.
Mausteseos
1 rkl oliiviöljyä
2 rkl soijakastiketta
2 rkl tomaattipyrettä
2 rkl sitruunamehua
chiliä, mustapippuria, currya, juustokuminaa, caram masalaa kaikkia vajaa teelusikallinen.
Sekoita mausteseos ja sivele sillä broilerinuijat. Grillaa uunin grillivastuksen alla n 5 minuuttia, Käännä ja sivele mausteseosta. Grillaa 5 minuuttia. Nosta nuijat uunivatiin ja sivele joukkoon loput mausteseoksesta.  Käännä uuni normaaliin asentoon ja anna broilerin olla uunnissa vielä muutama minuutti. 

3 kommenttia:

  1. Näyttää ihan hurjan hyvälle!:)

    http://annidiary.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. Anniina,
    Oli hyvää, tietysti siksikin, että salaatit ovat mieliruokiani.

    Sentimental Joureney,
    Kiitos.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.