lauantai 29. tammikuuta 2011

Rautu uunikalana, omenakeikaustorttu

Tälle päivälle päätin ostaa madetta, mutta eipä sitä ollut. Kuulemma mateet majailevat sumpussa sohjoisen jäämatkan päässä eikä niitä päästä noutamaan. Kunhan sohjokeli päättyy saadaan madetta.
Ostin Saimaan rautua, ulkomaalaisesta vastaavasta kalasta käytetään nieriä-nimitystä. Kypsensin täytetyn kokonaisen rautun uunissa. Samalla kertaa kypsyivät uunissa viipaleperunat.
Ennen kalaa uunissa kypsyi omenatorttu eli tarkemmin omenakeikaustorttu.

Rautua ja kurkkusmetanakastiketta  
Kokonaisen raudun sisälle ripotellaan merisuolaa, mustapippuria, runsaasti hienonnettua tilliä ja lisätään  muutama sitruunaviipale. Kypsennetään voidellussa uunivuossa 180-asteessa noin 30 minuuttia.
Samassa uunissa kypsyvät viipaleperunat. Perunat pestään hyvin ja viipaloidan raastimella. Laitetaan voideltuun uunivuokaan. Pirskotetaan rypsiöljyä, lisätään suolaa, ja paprikajauhetta. Käännellään ja kypsennetään.
Kurkkusmetanakastike, kuullotetaan 1 silputtu salottisipuli rypsiöljyssä.  Kuoritaan puolikas kurkku , poistetaan siemenet ja kurkku kuutioidaan. Kurkut lisätään pannulle sipuliseokseen, mukaan lisätään vajaa purkillinen smetanaa ja maustetaan mustapippurilla ja ripauksella suolaa. Annetaan seoksen kiehahtaa.

Omenakeikaustorttu

Omenat kuoritaan, poistetaan siemenkota ja viipaloidaan. Omenaviipaleita kypsennetään voi-fariiniseoksessa pannulla, lisätään mukaan kanelia. Säästetään syntynyt paistoliemi kastikkeeksi. Puolikypsät omenaviipaleet ladotaan leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan. Huoneen lämmössä hieman sulaneet voitaikinalevyt kaulitaan  vuokaan sopivaan kokoonsa. Voitaikinalevy nostetaan omenaviipaleiden päälle ja suljetaan reunoilta.  Kypsennetään 200-asteessa 20 minuuttia. Poistetaan irtopohjavuoan reunarengas ja annetaan tortun jäähtyä hetken aikaa. Kumotaan torttu tarjoilulautaselle. Tarjotaan esimerkiksi toffeejäätelön kera. Säästynyt omenoiden paistoliemi lirutetaan mukaan kastikkeena.

4 kommenttia:

  1. Enpä ole huomannutkaan, että sinulla on tällainen ruokablogikin. Kun seuraa blogeja Google readerin kautta, niin jää huomaamatta kaikenlaista. Pitääpäs katsella mitä herkkuja täällä on! Hyvältä näyttää!

    VastaaPoista
  2. Laiza,
    Tämä on ollut jo 2,5 vuotta.
    Kun ruuanlaitosta on muodostunut harrastus, se on mukava kirjata talteen myöhempiä aikoja ajatellen

    VastaaPoista
  3. Rautu on ihanaa. Kurkku-smetanakastike täytyykin laittaa korvan taakse, kun aina välillä kaipaa vähän erilaisia kastikkeita kalalle.

    VastaaPoista
  4. Nox,
    Tuo kastike sopii hyvin juuri rautulle, madefileille olen sitä myös tehnyt. Saa nyt nähdä milloin saan madefilettä

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.