maanantai 24. tammikuuta 2011

Paprika-rusinamunakas

Viikonlopun reissulla tuli syötyä lihapataa, lammaspyöryköitä, broileria ja tuhteja aamiaisia. Tänään syötiin eilisen kasvispadan loppu. Viimeisen niitin ruuanlaitolle aiheutti kaloripommi, jonka mies kantoi kotiin. Lähetin hakemaan kaupasta salamia, tomaatteja ja maitoa, kun pastaa oli aikomus tehdä. Tulihan sieltä nekin, mutta isot hilloa pursuavat possut olivat kuin ylimääräisinä. Keitettiin kahvit ja syötiin ne. Nyt on melkein ähky, enkä voi edes ajatella tekeväni ruokaa.
Niinpä postaan nyt joskus muutamia viikkoja sitten valmistetun munakkaan ohjeen. Se oli erilainen munakas, syntynyt katse kaappiin-periaatteella, ja  rusinoiden ansiosta sopivan makean hyvää.  Paprika, sipuli ja rusinat - hyvä yhdistelmä. 

Paprika-rusinamunakas

2 kananmunaa
4 rkl maitoa
suolaa, paprikajauhetta
paprikaa suikaleina
palsternakkaa suikaleina
sipulia suikaleina
rypsiöljyä
rusinoita
Huuhdo ja suikaloi paprikaa, suikaloi sipulia ja palsternakkaa. Kuullota paprika, palsternakka ja sipuli rypsiöljytilkassa sopivan pehmeiksi. Lisää pannulle rusinat. Sekoita munat, maito ja mausteet. Kaada munaseos kasvisten päälle. Anna munakkaan hyytyä miedolla lämmöllä. Liu´uta munakas lautaselle. Nauti leivän kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.