sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Pepperonemakkarakeitto

Nyt on niin, että tänään sunnuntaina on kulutettu aikaa ruuanvalmistamiseen erittäin vähän. Valmis, pakastettu perunasipulipussi  sai kyytiä, kun huiskaisin sen vuokaan. Sekaan menivät anjovisfileet ja kermaa. Ei mikään makuelämys, mutta kyllä sitä söi. Sanoinkin, että seuraavalla kerralla kuorin perunat ja sipulit ihan itse valikoimistani raaka-aineista. Pakastaminen tosiaan lässäyttää juurekset vetisiksi ja mauttomiksi ja anjoviksen maku korostuu kitkeränä. En postaa Janssonin kiusausta, tiedätte varmaan miltä se näyttää.
Sen sijaan postaan pepperonemakkarakeiton. Sen valmistin viime viikolla. Se muistuu vieläkin mieleeni, oli sen verran maistuvaa.

Pepperonemakkarakeitto
150 g pepperonemakkaraa, on aika tulista ja sopii keittoon
12 cm pala purjoa
2 valkosipulinkynttä
rypsiöljyä
vajaa 2dl pitkäjyväistä riisiä
1 l kanalientä fondista tai fondipalasta
1 prk (400g) kuorittuja tomaatteja
1 pkt mozzarellaa
Halkaise ja huuhdo purjopala. Suikaloi  purjo ja valkosipulit. Suikaloi pepperonemakkara, käytin viipaloitua.
Kuullota sipuleita rypsiöljyssä parisen minuuttia. Lisää joukkoon makkarasuikaleet ja riisi, jatka kuullottamista vielä hetki. Kaada joukkoon kanaliemi ja kuoritut tomaatit. Anna kiehahtaa. Hauduta kannen alla noin 15 minuuttia. Tarkista maku, jos haluat voit lisätä suolaa ja mustapippuria, minä en lisännyt.
Kuutioi mozzarella. Annostele keitto lautasille ja nostele pinnalle mozzarella kuutioita.

2 kommenttia:

  1. Perunasipulipussit on erittäin hyvä keksintö...me tehtiin sunnuntaina niistä ja kebab-lastuista kiusaus, kylläpä maistui pojillekin...se kun on aina ongelma niiden kanssa, että mitä syödään ja mitä ei...
    Ajattelin kyllä että tulee sanomista, kun Rofa laittoi niin paljon mausteita, mutta ei onneksi...heh.heh..huijattiin niitä.

    VastaaPoista
  2. Tuija,
    Meillä nämä pussiperunat olivat vetisiä lötköjä mauttomia, vain mustapippuri ja anjovis maistui ei peruna.
    Mutta nopeasti niistä saa ruokaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.