perjantai 20. kesäkuuta 2008

Appelsiini-suklaakakku

Juhannukseen kuuluvat mansikkakut, piirakat ja tortut. Kun luin Kirsin keittiössä-blogia löysin uuden hyvältä kuulostavan kakkuohjeen. Romutin mansikkatäytekakku-idean. Päätin leipoa tätä appelsiinin- ja valkosuklaanmakuista kakkua. Kun kirjoitan tätä, kakkua ei ole vielä maistettu. Taikinan ja täytteen maistelu antoi viitteitä, että kakku on täyteläisen hyvää.


3 munaa
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta, tosin laitoin 1 tl
175 g voita
100 g valkosuklaata
1 dl appelsiinimarmeladia
Täyte
200 g appelsiinituorejuustoa
100 g valkosuklaata
2 liivatelehteä
Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita joukkoon jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe, marmeladi, pehmitetty voi ja sulatettu valkosuklaa. Paista uunin alatasolla 175-astetta n 60 minuuttia. Kumoa jäähtyneenä. Leikkaa kakku poikki vaakasuoraan, vuoraa kakkuvuoka kelmulla.

Liota liivatteet kylmässä vedessä 5 minuuttia ja sulata kiehuvaan vesitilkkaan. Käytin liivatejauhoa paketin ohjeen mukaan. Sulata valkosuklaa ja sekoita se tuorejuuston joukkoon. Kaada seokseen liivateneste ja sekoita hyvin. Levitä täyte kansiosan pohjan päälle vuokaan ja nosta päälle kakun pohjaosa. Hyydytä jääkaapissa pari tuntia. Kumoa kakku.
Pinnalle voit siivilöidä tomusokeria.

Hyvää, aurinkoista ja maistuvaa Juhannusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.