lauantai 11. helmikuuta 2012

Kasmirin kana

Tähän ruokaan en käyttänyt kanaa, vaan broilerin rintafilettä.  Mausteiden antaman viitteen mukaan päättelin, että lopputulos olisi hyvä ja niin olikin. Jogurtti antoi myös oman hyvän lisänsä lopputulokseen.
Salaattiin käytin viikunoita ja pähkinärouhetta, sopivat myös kokonaisuuteen.

Kasmirin kana kahdelle

2 tl korianteria
2 tl kanelia
2 tl kardemummaa
suolaa ja mustapippuria
2 broilerin rintafilettä
voita paistamiseen + 2 valkosipulinkynttä
2 dl kreikkalaista maustamatonta jogurttia
kanaliemifondipala
vajaa desi vettä
Lisäke kasvisliemessä keitetty pitkäjyväinen riisi
Sekoita mausteet. Kuumenna pannulla nokare voita. Lisää pannulle valkosipulinkynnet. Paista broilerifileet molemmin puolin kauniin ruskeiksi. Nosta fileet uunivuokaan ja hiero niiden pintaan mausteseos.
Kaada jogurtti paistinpannulle. Lisää kanaliemifondipala ja vesi. Kiehauta ja kaada seos vuokaan fileiden päälle.
Kypsennä 175-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.
Tarjoa riisin ja salaatin kera.

Salaatti
Rapeaa pehmeää salaattia, oliiviöljy/balsamico-kastike, muutama tomaattilohko, paloiteltua kuivattua viikunaa, päälle rouhittua cashew-pähkinää.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.