maanantai 27. helmikuuta 2012

Hirvipata

Hirvipaisti oli ollut jääkaapissa lauantaista lähtien. Se oli täysin sulanut, kun otin sen huoneenlämpöön.
Tänään oli hirvipataa. Jo lihaa paloitellessani tiesin, että hauduttamalla tulee hyvä lopputulos, niin muhevaa liha oli. Hetken jo mietin paistanko paistina uunissa, mutta pysyin kuitenkin alkuperäisessä suunnitelmassa.


Hirvipata

1 kg hirvipaistia
rypsiöljyä
3 dl vettä
1 tl suolaa, 1 tl timjamia, 1 tl mustapippuria
3 rkl vehnäjauhoja
3 dl kasvislientä
1 prk (70g)  tomaattipyrettä
4 laakerinlehteä
Ota paisti huoneenlämpöön tunti ennen valmistusta. Kuutioi liha. Ruskista lihapalat öljyssä useassa erässä. Kumoa lihat pataan. Huuhtele pannu vedellä paistinkertojen välillä ja ota talteen. Mausta lihat, ripottele päälle suola, timjami, mustapippuri. Sekoita vehnäjauhot vesitilkkaan ja sekoita seos huuhdeliemeen ja kaada seos pataan.  Lisää pataan kasvisliemi ja tomaattipyree sekä laakerilehdet.Sekoita tasaiseksi, kuumenna kiehuvaksi. Anna hautua miedolla lämmöllä 30 minuuttia.  Siirry seuraavaan vaiheeseen.
250 g possunkylkeä
3 sipulia
4 valkosipulinkynttä
3 porkkanaa
Kuutioi possunkylki.  Kuori ja silppua sipulit. Paloittele porkkanat.
Ruskista possukuutiot kylmällä pannulla ilman rasvaa, kunnes rasva irtoaa. Lisää possukuutiot pataan.
 Lisää sipulisilput pannulle ja kuullota ne syntyneessä rasvassa keskilämmöllä.  Kumoa sipulit pataan. Lisää  myös porkkanat  
Sekoita ja kuumenna kiehuvaksi. Hauduta kannen alla vielä tunti tai puolitoista. Tarkista maku. Tarjoa perunamuusin kera. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.