sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Pippuripihvit salaattilautasella

Eilen ostin Kauppahallin Jokiselta ulkofileepihvit, jotka paistoin tänään. Käytin mausteena vain suolaa ja pippuria. Se riitti hyvin, pippuri maistui juuri sopivasti pihvissä. Vanhoista perunoista kypsytin uunissa lohkoperunat. Ja kaikesta huolimatta oli pakko tehdä pannun huuhdeliemestä kastike kermalla pehmentäen. Kyllä lohkoperunoille kastike sopi.
Jäsentelin salaatin yksinkertaisesti niin, että jokainen salaattiaines sai olla omassa lohkossaan. Suolaa ja oliiviöljyä ripsautin vain friseesalaatille. Olipas tämä salaattityyli sopiva juuri tähän pihviateriaan.

Pippuripihvit salaattilautasella
Ota ulkofileepihvit hyvissä ajoin huoneenlämpöön ennen valmistusta. Suolaa ja pippuroi pihvit molemmin puolin. Kuumenna pannulla voi sopivaksi ja nosta pihvit pannulle. Paistoin yhden pihvin kerrallaan. Kypsennä seiskalla 2 minuuttia ja käännä pihvi ja toiselta puolen 3 minuuttia, jos haluat pihvit medium+ kypsyysasteeseen. Kääri pihvit folioon odottamaan. Huuhtele kastikkeeksi pannu siivilän läpi ja suurusta liemi ohrakkaalla. Lorauta hieman kermaa joukkoon ja lisää ripaus suolaa.
Oikeastaan ensimmäiseksi, ennen pihvien paistoa, kuori perunat ja lohko ne. Voitele laakea uunivuoka rypsiöljyllä, laita lohkot vuokaan ripottele päälle rypsiöljyä ja mausteita - suolaa, pippuria myllystä ja paprikaa. Kierittele lohkot. Kypsennä 200-asteessa, kunnes lohkot ovat kypsiä.
Kokoa salaattilautanen. Pehmeää friseesalaattia, cantaloupemelonia, tomaattia, kurkkua, kaskinaurisraastetta, johon viipaloin kuivattuja taateleita. Friseesalaatti vaatii kostukkeeksi oliiviöljyä ja ripauksen suolaa.

2 kommenttia:

  1. Miau. Maistuis kyllä mullekin :)

    VastaaPoista
  2. Ihania ruokia kauniit kuvat.

    Jokinen oli minunkin lihakauppani, silloin muinoin Hämeenkadulla. Nyt heillä taitaa olla vain hallissa myyntiä??

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.