torstai 16. kesäkuuta 2011

Anjovisperunasalaatti Mustikkajuusto muroilla

Varhaisperunoista saa monenlaista hyvää. Tänään tein anjovis-perunasalaatin. Salaattia alle ja sitten tuo maistuva kastikkeeseen sekoitettu perunaseos. Se käy myös sellaisenaan leiville päällysteeksi. Nyt salaattia ei jäänyt, joten en voinut testata sitä vaihtoehtoa. Varhaisporkkanoita kypsensin myös salaattiin samanaikaisesti perunoiden kanssa, mutta vain viitisen minuuttia. Ne saivat jäädä al denteksi. 
Mustikat otin pakasteesta sulamaan annosmaljojen pohjalle, kun aloitin ruuanlaiton. Ne olivatkin sopivan sulaneita, kun vaahdotin jogurtti-philadelpian niiden päälle. Salaattiaterian jälkeen jälkiruoka oli paikallaan

Anjovisperunasalaatti
rapeaa friseesalaattia
2 varhaisporkkanaa keitettynä
pala tuoretta kurkkua
2 kevätsipulia varsineen
ripaukset oliiviöljyä, sitruunamehua, suolaa
7 varhaisperunaa keitettynä
3 kananmunaa keitettynä
125g/1prk  anjovista
persiljasilppua
Kastike
1 dl turkkilaista jogurttia
tilkka kermaa
hieman anjovislientä
1/2 rkl dijonsinappia
pari rouhaisua mustapippuria
1 kevätsipuli varsineen silputtuna
ripaus sokeria

Huuhdo ja revi friseesalaatti vadin pohjalle ja reunoille. Silppua kevätsipuli varsineen ja ripottele se salaatille. Viipaloi porkkanat ja levitä salaatin reunoille. Pirskottele salaattiin oliiviöljyä, sitruunamehua ja suolaa.
Kuutioi perunat ja hienonna munat. Hakkaa anjovis hienoksi.  Sekoita  nämä kulhossa kevyesti.
Valmista kastike yhdistämällä kaikki aineet. Lisää kastike perunaseokseen sekoittaen. Nosta perunasalaatti salaattivadin keskelle.  Viipaloi huuhdeltu kurkku ja asettele viipaleet salaatille. Ripottele pinnalle persiljaa.
Mustikkajuusto muroilla
Annostele jälkiruokamaljoihin jäiset mustikat hyvissä ajoin ennen tarjoilua. Ne saavat sulaa sopiviksi.
Vatkaa 2/3 philadelphiajuustoa ja 1/3 turkkilaista jogurttia sekä sopivasti tomusokeria  vaahdoksi. Nostele se mustikoille. Lisää päälle muromysliä. Ja aivan lopuksi muutama suklaabasilikan lehti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.