maanantai 22. helmikuuta 2010

Riisi-rusinakeitto

Toffeenvärinen riisi-rusinakeitto syntyi, kun mietin  possunkasslerleipien ja salaatin jälkkäriksi jotain kevyttä ja kepeää. Huom, kassler oli eilisestä jäänyttä.   Mieleen muistui lapsuuden riisi-rusinakeitto, jonka nimi meillä oli Vanhanaikainen. Se suurustettiin silloin perunajauhoilla  eikä siinä käytetty piimää. Tein hieman modernimman version. Palmusokeri oli yksi osanen, joka sopi keittoon ja antoi omalta osaltaan väriä siirapin lisäksi. Banaanin lisäsin jäähtyneeseen keittoon ja se sopikin hyvin.

Riisi-rusinakeitto

vajaa 1 dl  puuroriisiä
1 dl rusinoita
1 l vettä
4,5 dl piimää
vajaa 1 dl vehnäjauhoja
3/4 dl palmusokeria  tmv fariini tai ruoko
3/4 dl vaaleaa siirappia
1 tl ruususuolaa
banaania
Keitä riisit ja rusinat  vedessä. Kun riisit ovat kypsiä, lisää liemeen piimä, johon on sekoitettu jauhot. Anna kiehua muutama minuutti. Lisää sokeri ja siirappi, saa kiehahtaa hetken. Mausta  suolalla.  Anna keiton jäähtyä.
Viipaloi annoskulhoihin keiton päälle banaania. Nauti.
Seuraavalla kerralla lisään riisiä ja rusinoita - saa olla 1,5 dl kumpaakin. Banaanin voi myös korvata esim pehmeillä päärynäsuikaleilla. Juustot sopisivat myös. Mascarbonea tai ricottaa, jolloin kannattaa vähentää sokerin määrää. Leipäjuustokuutiot kävisivät. Vehnäjauhot voi myös korvata ohrakkaalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.