keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Perinteinen lihakeitto

Lihakeittoa perinteiseen tapaan olen joskus keittänyt, mutta siitä on pitkä aika. En edes muista milloin. Keitto on hyvää ja peittoaa mennen tullen makkara-, nakki- ja siskonmakkarakeitot. Työläämpi se tietenkin on lihan pitkän keittoajan takia.  Lihan voi kypsentää esimerkiksi edellisenä iltana ja seuraavalle eli keittopäivälle jää enää juureksien kypsyttäminen. Siinä ei aikaa kovin pitkään mene. Joten työpäivän jälkeen on keitto nopeasti lautasella.

Perinteinen lihakeitto

500 g naudan keittolihaa
1 sipuli
10 maustepippuria
laakerinlehti
suolaa
Anna lihan levätä hetki ennen keittämistä huoneenlämmössä.  Laita liha kattilaan ja lisää päälle kylmää vettä että liha juuri ja juuri peittyy. Kiehauta lihaa ja kuori kertynyt vaahto pois. Lisää nyt mausteet. Keitä liha kypsäksi., nosta liemestä ja paloittele. Siivilöi liemi kattilasta odottamaan ja lisää paloiteltu liha liemeen.
5 perunaa
1 iso porkkana
pala lanttua
pala juuriselleriä
vettä + kasvisfondikuutio
persiljaa. 
Kuori juurekset ja kuutioi ne pienehköiksi kuutioiksi. Lisää kattilaan juurekset ja liha liemineen. Lisää hieman vettä ja kasvisfondi. Keitä keskilämmöllä, kunnes juurekset ovat pehmeitä. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa. Ripottele keittolautasille persiljaa. Ruisleipä sopii hyvin keiton kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.