lauantai 15. marraskuuta 2008

Broileria ja punajuuripaistosta

Broilerista on tullut jo perheemme vakioherkku. Vai johtuuko tämä MTV3:N Makuja-aamun Henristä. Luulen niin. On ilo katsella Henrin rauhallisia ja täsmällisiä otteita ruuanvalmistuksessa. Kaikki näyttää aina onnistuvan herkullisesti.
Eilen hän teki tätä ruokaa, jota nyt valmistin täällä kotikeittiössä.

Kuorrutettu broileri ja punajuuripaistos

4 broilerin rintaleikettä
1 paketti perinteistä Valion kotijuustoa
2 rkl valmista punaista pestoa
400 g kuorittua keitettyä punajuurta
1 sipuli
2 tl kaprista
5 lehteä salviaa (jätin pois)
rypsiöljyä ja 1 rkl voita
1 sitruuna

Paista broileriin kaunis väri kuumalla pannulla. Aseta leikkeet uunivuokaan ja mausta suolalla ja pippuri-sekoituksella (rose,valko,musta). Leikkaa kotijuusto viipaleiksi ja aseta viipaleet leikkeiden päälle.


Sivele juuston pintaan punaista pestokastiketta. Paista 190-asteessa kymmenisen minuuttia.

Keitä pestyt punajuuret kypsiksi. Kuori kun ovat hieman jäähtyneet ja kuutioi ne. Kuori sipuli ja hienonna se. Paista punajuuri ja sipuli voissa pannulla kovalla lämmöllä muutama minuutti.
Vähennä lämpöä ja lisää kaprikset ja hienonnettu salvia. Mausta lopuksi sitruunanmehutilkalla sekä suolalla ja mustapippurilla.

Jälkiruoka oli yksinkertaista ja nopeaa. Myös gluteenitonta.

Helmipuuro ja mansikat

8 dl täysmaitoa (ei ota pohjaan teräskattilassa)
2 dl helmisuurimoita
1 tl suolaa, vaniljasokeria
nokare voita
Sulata voi kattilassa. Kaada täysmaito kattilaan ja kiehauta. Sirottele joukkoon helmiryynit. Kypsennä 8 minuuttia. Mausta vaniljasokerilla ja suolalla. Annostele jälkiruokamaljoihin.
Tarjoa jäähtyneenä mansikoiden kera.

2 kommenttia:

  1. Minäkin pidän Henristä, tosi symppis tyyppi ja tekee realistista, toteutuskelpoista ruokaa, aina!

    Tätäkin reseptiä voisi kokeilla vaikka ihan joulunpyhinä, Uudenvuoden tienoilla.. Sitten kun ei enää kinkku ja perinteinen kalkkunapaisti maistu..

    VastaaPoista
  2. sooloilija,
    tosiaan sopii punajuurivärinsä perusteella hyvin joulunajan ruuaksi, hieman kevyempää kinkun jälkeen

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.