maanantai 14. huhtikuuta 2014

Punajuuri-perunakeitto

Tänään onnistui keittopäivä sopivasti.
Mietin  ensin mistä sen teen.  Puikulaperunaa oli sopivasti 4 kpl
ja punajuuria olin ostanut viikonlopuksi. Aikomukseni oli tehdä niistä
jotain aivan muuta, mutta lopulta ne päätyivät keiton pääraaka-aineeksi.
Punajuuren käsittely oli helppoa, kuorin, paloittelin ja ajoin
karkeaksi raasteeksi tehosekoittajan leikkurilla. Kypsymisaika jäi noin 15 minuuttiin.
Kun ostan punajuuria, ostan samalla joko sinihomejuustoa tai cevreä.
Nyt kaapissa oli sinihomejuustoa.

Punajuuri-perunakeitto
3 kpl eli 300 g punajuuria karkeana raasteena
4 keskikokoista puikulaperunaa kuutioituna
1 sipuli ja puolikas punasipuli silputtuna
1 rkl voita
mustapippuria rouhittuna
1/2 l vettä + 1 kasvisliemikuutio
1/2 sitruunan mehu
persiljasilppua ja sinihomejuustoa murustettuna
Kuori juurekset, raasta punajuuret karkeaksi ja kuutioi perunat.
Silppua sipulit. Kuumenna kattilassa voi kiehuvaksi ja kuullota sipulisilppu.
Lisää perunakuutiot ja jatka kuullottamista noin 3 minuuttia.
Lisää mustapippurirouhe  ja kasvisliemi. Anna kiehahtaa.
Kaada joukkoon punajuuriraaste. Anna kiehua 15 minuuttia.
Purista joukkoon puolen sitruunan mehu.  Kiehauta ja tarkista maku.
Murustele pinnalle sinihomejuustoa ja lisää persiljasilppua.
Tämä on täyteläinen keitto.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Kananpojat viinissä - Jäätelö luumuilla

Kaupan pakastealtaasta löysin ranskalaisia kananpoikia.
Ne olivat juuri sopivia kypsentää kokonaisina suhteellisen pienessä ajassa.
Pyörähdin Alkossa ostamassa kananpojille chardonnay-valkoviiniä.
Viini oli australialaista Hardys vm 1853, sopii myös nauttia ruoan kanssa.
Kananpojat kypsyivät hyvin yksinkertaisella tavalla ja olivat hieman vaativia syötäessä,
mutta mehukkaan hyviä. Kypsensin viipaleperunat liedellä kiehauttaen.
Raikas salaatti sopi myös kokonaisuuteen.
Ostamani luumut olivat hieman kovia, joten viipaloin ne ja kypsensi kattilassa pehmeiksi.
Lämpimät luumut, jossa myös mukana omenaa, syötiin jäätelöllä.

Kananpojat viinissä
Viipaleperunat
Salaatti
2 kananpoikaa  450 g/kpl
2 rkl auringonkukkaöljyä
4 valkosipulinkynttä, tuoretta timjamia
rouhittua mustapippuria ja paprikaa jauheena
2 dl valkoviiniä chardonnay
kastikeaineina
1 dl/1 prk ranskankermaa
3-4 tl dijonsinappia
1 1/2 dl juustoraastetta mustaleimaemmental
suolaa ja mustapippuria
Ota pakastetut kananpojat edellisenä iltana jääkaappiin sulamaan.
Ota ne huoneenlämpöön noin tunti ennen valmistamista.
Kuumenna öljy pannulla. Avaa kananpoiken narut  ja vedä ne pois.
Laita kuumalle pannulle ja litistä niitä hiukan, että ruskistuvat tasaisesti.
Lisää pannulle murskatut valkosipulin kynnet ja timjami.
Ruskista pinnat kauniin kullanruskeiksi.
Nosta kananpojat uunivuokaan, laita mukaan myös paahtuneet valkosipulit.
Huuhtaise pannu vesitilkalla ja kaada se vuokaan.
Lisää valkoviini ja valele kanoja. Peitä vuoka foliolla
ja kypsennä 175-asteessa noin 40 minuuttia tai kunnes kananpojat ovat kypsiä.
Sekoita ranskankerma, dijonsinappi, juustoraaste ja mausteet.
Kaada seos uunivuokaan nesteeseen ja sekoita. Anna kypsyä noin 10 minuuttia
tai kunnes juusto on sulanut. Kastike sopii hyvin perunoille ja kanalle.
 Annos on yksinkertainen, puolitin kananpojat.

Salaatti 
Friseetä, rucolaa, kirsikkatomaatteja, hunajamelonia
  Öljy-balsamicokastike
*

Jäätelöä luumu-omenalohkoilla
Viipaloin hieman kovat luumut sekä omenan kattilaan. 
Mukaan ruokosokeria, kanelia ja vaniljasokeria.
Kypsytetään hetki, kunnes ovat sopivan pehmeitä.
Nautitaan hieman lämpiminä kylmän jäätelön kera.

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Mausteinen palapaisti - Babypinaattisalaatti

Tänään nautimme yhdistetyn lounaan ja illallisen iltapäivällä.
Oikeastaan tämä ratkaisu sopii hyvin viikonloppuna ja nyt etenkin,
kun oli meno 6-vuotiaan synttäreille.  
Otin taas taginepadan esille, siinä  palapaisti kypsyi hitaasti mureaksi.
Lisukkeeksi ja alkusalaatiksi tein babypinaattisalaatin, johon
sekoitin öljy-balsamicokastikkeen. Mielestäni balsamico sopii erittäin hyvin pinaatille.
Kastikkeessa on täyteläinen ja juuri sopiva makeus balsamicon ansiosta.
Kypsensin riisin lisukkeeksi ns puuroriisistä. Puuroriisi on lisukkeena maukkaampaa
kuin pitkäjyväriisi, joka on jotenkin kuivempaa ja mauttomampaa.

Mausteinen palapaisti 
500 g paloiteltua naudanlihaa
kurkumaa, korianteria, inkivääriä, kanelia, mustapippuria, paprikaa, juustokuminaa
voinokare ja auringonkukkaöljyä
1 punasipuli ja 3 pienehköä valkosipulin kynttä pienittynä
suolaa, laakerinlehtiä, 3 dl vettä
1/2 pkt taatelia pilkottuna, 1 omena kuutioina
2 rkl tomaattipyrettä
Ota liha pari tuntia ennen valmistamista huoneenlämpöön.
Ruskista lihapalat voi-öljyseoksessa kevyesti ja mausta suolalla.
Kaada lihat taginepataan,  huuhtele mukaan neste pannun kautta.
Sekoita kuivat mausteet keskenään   ja kuullota mausteseos pannulla öljytilkassa.
Lisää se pataan.  Seuraavaksi kuullota sipulit ja lisää pataan.
Lisää laakerinlehdet ja  puolet taateleista. Anna padan kypsyä miedolla lämmöllä vajaa 2 tuntia.
Lisää omenakuutiot ja loput taateleista, kypsytä vielä puolisen tuntia.
Lisää lopussa tomaattipyree ja tarkista maku.
Tarjoa kasvisliemessä keitetyn riisin ja pinaattisalaatin  kera.

Pinaattisalaatti (2 annosta)
noin 60 g babypinaattia huuhdottuna ja kuivattuna
1/2 punasipuli puolikasrenkaina
makeita kirsikkatomaatteja neljään osaan lohkottuina
mozzarellajuustoa kuutioina
Kastike; 2/3 kylmäpuristettua oliiviöljyä, 1/3 tummaa balsamicoa, mustapippuria, 
ripaus sokeria sekoitetaan sakenevaksi, pirskotellaan salaattiin.

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Keittiössä

Tänään olen kokeillut miltä tuntuu olla tekemättä ruokaa.
Olen kyllä syönyt ja nytkin on oikein kylläinen olo.
Aamiaiseksi turkkilaista  jogurttia, mustikoita, hunajaa ja pellavasiemenrouhetta.
Päivällä kauppareissun jälkeen mies höyrytti lempinakkejani
eli HK:n napsahtavia nakkeja, niitä popsin dijon sinapin ja terttutomaattien kera.
Terttutomaatit ovat nyt todella hyviä ja tiedättekin, että myös terveellisiä.
Nakit  olivat niin täyttä tavaraa, että jaksoin illalliseksi syödä vain 
kaksi kylmää nakkia omenamehun kanssa, hyvä yhdistelmä muuten,
jaksoin myös nauttia kuivattujen hedelmien kiisseliä kermalorauksen kera.
Koska näissä aterioissa ei ollut kummoista kuvattavaa, päätin kuvata keittiön tasoilla olevia
ruoan raaka-aineita, mausteita ja hedelmiä. Oma roolinsa on myös kipoilla ja kulhoilla.

Keittiön tiskipöydällä, saarekkeella ja ikkunalaudalla
Tiskipöydän oikeassa reunassa  ovat suolat.
Iittalan purkeissa  ovat karkea ruususuola ja pienemmässä hieno ruususuola.
Rememberim Tin-purkissa on Maldonin sormisuolaa.
Seuraavaksi hyppäsin  Iittalan lasikartiossa olevien kananmunien yli.
Ja nyt on edessämme ranskalaisen  Nicolas Alziarin  neitsytoliiviöljykannisteri,
sen takana sitruunaoliiviöljypullo, Hackmanin maustemylly josta murskaan ruokiin mustapippuria.
Toisessa pippurimyllyssä on roseviherpippurisekoitusta. 
Vanhassa Arabian Ruska-mukissa säilytän valkosipuleita.
Aivan tiskialtaan  kupeessa pidän keittiön pesuainetta, sitä käytän kivitasojen ja
laattojen  kuin myös muuhun keittiöpintojen ja joskus jopa astioidenkin pesemiseen.
Vieressä on Designhousen vesikarahvi.
Tiskipöydän vasemmalla osiolla ovat tomaattikulhot.
Italian Amalfin rannikon keramiikkatehtaalta  olen ostanut kyseiselle
sitruunalehtoalueelle tyypillisen vadin, jossa ovat nyt makoisat terttutomaatit. 
Mustassa BodaNovan vadissa on kirsikkatomaatteja.
Viimeisenä tällä tasolla on kahvinkeitin, mutta sen unohdin kuvata.
Seuraavaksi katsotaan mitä on saarekkeella.
Vasemmalla ikkunan puolella  on Gustavsbergin iso uunivati,
 jota kuitenkin enimmäkseen käytän hedelmävatina. Nyt vadissa ovat hedelmät aika vähissä.
Vieressä on keltainen coriania oleva Hayn leikkuulauta.
 Se on todella verraton, pitäisi ostaa toinenkin.
 Seuraavaksi on aivan välttämätön liesitaso. Sillä on kokattu jo lähes kymmenen vuotta.
Vähän ennen muuttoa totuin edellisessä keittiössä induktiolieteen, oli taas totutteleminen 
hitaampaan keraamiseen lieteen. Totuttu on jo.
Oikealla puolella saarekkeen tasoa on nyt Ruska-lautasella, se on myös uuninkestävä,
omenoita ja luumuja. Niistä teen jälkiruokaa viikonloppuna.
Ruska-sarjan on suunnitellut Ulla Procope
Ikkunalaudalla menestyy jotenkuten pieni joulukaktus, joka pitäisi istuttaa 
kunnolla multaan. Vaaleanpunainen lasiruukku sopii kaktukselle hyvin.
Yrttejä en ole saanut vielä kasvamaan.
 Kliivian istuttaminen on vielä kesken.
Ne jäävät tähän keittiön ikkunalaudalle.
Huomenna tehdään ruokaa.

torstai 10. huhtikuuta 2014

Varhaiskaali-kasviskasari - Kuivattujen hedelmien kiisselii

Vihdoinkin unkarilaiset varhaiskaalit ovat tulleet kauppoihin.
Varhaiskaaliruoat ovat herkkuani. Tänään valmistin ensimmäisen
herkkuni. Se oli simppeli, mutta herkullinen. Varhaiskaalin seuraksi
riisiä, porkkanaa, lanttua, juuriselleriä ja purjoa. Hyvä kompinaatio.
Kasvisruoan jälkeen sopii tuhdimpi jälkiruoka. 
Olin jossain vaiheessa ostanut kuivattuja sekahedelmiä, aprikoosia, luumua, 
viikuna, omenaa, nyt oli aika valmistaa ne kiisseliksi.
Jätin osan aprikooseista  aamiaisjogurttiin.

Varhaiskaali-kasviskasari
450 g varhaiskaalia silputtuna
pala juuriselleriä pieninä kuutioina
pala lanttua pieninä kuutioina
iso porkkana kuutioina
1 dl pitkäjyväriisiä
1/3 ps pakastepurjoa
 30 g voita ja auringonkukkaöljyä
kasvisliemikuutio ja 1 1/2 dl vettä
ripaus suolaa, kuivattua meiramia ja basilikaa
vajaa desi kermaa
päälle persiljasilppua
Kuori juurekset ja kuutioi ne. Leikkaa kaali ohuiksi suikaleiksi.
Kuumenna kasarissa voi ja tilkka auringonkukkaöljyä.
Lisää kasvikset ja sekoittele hetki, lisää kaali ja riisi. Jatka sekoittamista.
Lisää jäinen pakastepurjo, murusta joukkoon kasvisliemikuutio ja kaada mukaan vettä.
Mausta. Anna hautua kannen alla välillä sekoittaen, kunnes  seos on kypsää.
Tarkista maku. Lisää kerma ja sekoita 2 minuuttia.
Ripottele pinnalle persiljasilppu.

Kuivattujen hedelmien kiisseli
 Pilko kuivatut luumut, omenat, viikunat ja aprikoosit (n 400 g)
Laita ne kattilaan ja lisää päälle vettä noin 8 dl.
Keitä keskilämmöllä, kunnes hedelmät ovat kypsiä.
Lisää noin vajaa desi sokeria.  Suurusta.
3 rkl perunajauhoja ja vajaa desi kylmää vettä.
Sekoita kiisselipohjaan, anna kiehahtaa. Kaada laakeaan vatiin  jäähtymään.
Sekoita mascarponejuustoa ja  kermaa vaahdoksi. Mausta kanelilla ja vaniljasokerilla.
Annostele lasimaljoihin. Nauti.

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Gluteenittomat ohukaiset vadelmahillolla ja kolakastikkeella


Tänään kokeilin Vuohelan Herkun gluteenitonta lettujauhoseosta.
Täytyy sanoa, että ohukaisista tuli erinomaiset. Ohukaisiin jos mihin sopivat
gluteenittomat jauhot. tässä tapauksessa ne olivat riisijauhoja, muut ainekset sokeri,
suola, sakeuttamisaine (E466). Sakeuttamisaine on tarpeen, kun kyseessä ovat riisijauhot.
Käytin loppuun sunnuntailta jääneen kolakastikkeen, sopi hyvin, ja lisäksi vadelmahilloa.
Kolakastikkeen ohje on tuossa alla olevassa  postauksessa.

Gluteenittomat ohukaiset
1 ps pakkauksen lettujauhoseosta
1 kananmuna
1 dl kermaa ja 4 dl rasvatonta maitoa
Sekoita tasaiseksi ja anna turvota 30 minuuttia.
Paista isoja ohukaisia.
Lisukkeena voit tarjota mikä sinulle sopii.
Kolakastike on kyllä hyvää ja peittoaa kermavaahdon
 

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Keitetyt päärynät kolakastikkeella ja jäätelöllä

Sunnuntaina tein päärynöitä ja kolakastiketta.
Nyt on sopiva väli postata ohje. Tänään kiertelin kirjapainomuseota ja 
ostin palatessa kaupan grillistä grillatun broilerin.
Laiskottelin ruoan suhteen ja söimme terttutomaatteja ja grillibroileria.
Sekin oli hyvää. Jälkiruokana briejuustoa viinitilkan kera.
Se lämmitti mukavasti flunssaista oloa. Olen aivastellut kymmeniä kertoja,
joten flunssaa tämä on. Onneksi ette saa tartuntaa netin välityksellä.

Keitetyt päärynät kolakastikkeella
Jäätelöä
Neljä pienehköä päärynää kuorittuna, siemenkota poistettuna  ja lohkottuna
laitetaan kattilaan, mausteeksi lisätään kanelia ja kardemummaa.
Lisätään tilkka vettä, päärynälohkot saavat juuri ja juuri peittyä.
Annetaan kiehahtaa ja lasketaan lämpö minimiin, höyrystetään kannen alla noin 5 minuuttia.
Päärynät saavat jäädä al denteiksi

Kolakastike
3 rkl sokeria
1 tl tummaa, aitoa kaakaojauhoa
1 tl voita
2 rkl tummaa siirappia
2 1/2 dl kuohukermaa
vaniljasokeria
Sekoita ainekset kattilassa.
Kuumenna koko ajan sekoittaen kunnes seos sakenee
Mausta vaniljalla. Kaada jäähtyneille päärynöille.
Anna hetki jäähtyä. Lisää  päälle jäätelöä. Nauti.