perjantai 13. toukokuuta 2011

Sesamsiemenillä kuorrutetut ahvenfileet

Tänään ahvenfileet olivat  hieman tavanomaista edullisempia,  20,40 euroa kilo. Muistin, että pari päivää sitten Makuja-aamun ruokaosiossa oli paistettu sesamilla  kuorrutettuja ahvenfileitä. Päätin kokeilla tätä tapaa ja se olikin hyvä ratkaisu. Sesaminsiemenet maistuivat mukavan paahteisilta. Höyrytin lisukkeeksi kukkakaalin ja tein jogurttipohjaisen kylmän kastikkeen. Hyvä kokonaisuus tästä tuli.

Sesamsiemenillä kuorrutetut ahvenfileet
Höyrytetty kukkakaali
Kylmä jogurttikastike
 
ahvenfileitä
sesamsiemeniä
suolaa, valko- ja rosepippuria myllystä
paistamiseen voita
Mausta ahvenfileet ja kierittele ne sesamsiemenissä.  Kuumenna voi pannulla keskilämmöllä.  Lisää  pannulle ahvenfileet ja paista keskilämmöllä reilu minuutti per puoli.
Huuhtele kukkakaali. Irrota kukkanuput ja nosta ne höyrystinastiaan. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Kaada astiaan pieni tilkka vettä. Höyrytä mikrossa kannen alla noin 4-5 minuuttia.
Sekoita kastikkeeksi luomujogurttia ja tilkka kermaa. Mausta suolalla, kuivatulla tillillä ja tuoreella basilikasilpulla. Ripauta mukaan myös sokeria.

4 kommenttia:

  1. Jopas sattui. Mietin että kun on ahvenia niin miten tekisi..tuo seesaminsiemenet onkin kiva juttu!
    Aionpa kokeilla perinteisen ruisjauhon sijaan.

    VastaaPoista
  2. Anna,
    Sopivat ahvenille hyvin.

    VastaaPoista
  3. Seesaminsiemenet ahvenen kanssa kuulostavat hyviltä, itse olen kokeillut niitä vain pakaste sein kanssa.

    VastaaPoista
  4. Satu,
    Sesamit maistuvat kivan paahteisilta kalan pinnassakin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.