lauantai 5. maaliskuuta 2011

Maailman paras suklaakakku

Innostuin leipomaan elämäni toisen suklaakakun. Kimmokkeen sain Sikke - ruokaa rakkaudella-ohjelmasta. Helppohan tämä kakku on valmistaa kaikki sekaisin ja yhteen ja paistumaan. Voisin tehdä tätä uudelleen, oli se niin hyvää. Sokeria oli aika hulvattomasti, joten kovin usein ei ole tule herkuteltua. Maailman paras ei ole minun keksintöni, se on vain täämän kakun nimi. Vertailupohjaa ei siis minulla oikeastaan ole, mutta kuten sanottu maistui hyvältä ja jäi sopivasti keskeltä tahmaisen valuvaksi.  Paistoin irtopohjavuuassa ja leivinpaperivuorauksella, siitä johtuen paperin taitteet näkyvät reunoissa, mutta tässä kakussa ne eivät haittaa. Määrätty rentous kuuluu asiaan.

Maailman paras suklaakakku
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
2 dl kaakaojauhetta
3,2 dl sokeria (siro)
2 dl fariinisokeria
3 dl tummaa suklaata (leivontaan tarkoitettua) rouhittuna
2 dl sulaa voita
4 munaa
1 dl espressokahvia
Sekoita kuivat aineet keskenään. Rouhi suklaa rouheeksi. Sekoita märät aineet keskenään . Yhdistä suklaarouhe, kuivat ja määrät sekaisin sileäksi. Paista 180-asteessa 25-30 minuuttia.

Kuvista näkee kakun kostean sisuksen. Tosin se oli tahmeampaa kuin kuvista voisi päätellä. Muuten mansikat sopivat hyvin tämän kakun seuraksi.

10 kommenttia:

  1. No siinähän se on ! Kuulostaa kyllä hyvältä!

    VastaaPoista
  2. No voi tokkiinsa mikä sokeripommi. Voisko sokeria vähentää mielestäsi? Kivat sivut sinulla,kiitos ohjeista. Ahkerasti päivität :)

    VastaaPoista
  3. Yaelian,
    Oli se hyvää. Olisin voinut ripottaa tomusokeria päälle, mutta onhan kakku jo tarpeeksi makeaa ilman sitäkin.

    Anonyymi,
    Uskoisin, että reseptiikka on kakuissa suht tarkkaa ja varsinkin tässä. Kaikki pitäisi olla tasapainossa.
    Voithan ottaa vain pikkiriikkisen palan, jos siltä tuntuu.
    Päivitän vain sen mukaan mitä keittiössä touhuan ja joka päivähän tulee touhuttua.

    Kiitos vain käynnistä.
    Laitappa ensi kerralla jokin muu nimi kuin anonyymi. Se herättää aina bloggaajassa pientä epäuskoa kirjoittajan tarkoitusperistä.
    Ja varsinkin, jos kyseessä on toinen bloggaaja.

    VastaaPoista
  4. Näyttää herkulliselta.
    Maistanpa tuosta pienen palasen, täällä blogimaailmassa minäkin voin nauttia kakkuja ja leivoksia. :-)

    VastaaPoista
  5. Unelma,
    Ole hyvä.
    En minäkään leivo kovin usein, enkä varsinkaan näin makeaa. Laitan pakastimeen osan kakusta.

    VastaaPoista
  6. Nam, näyttää ainakin herkulliselta :) Täytyypä kokeilla!

    VastaaPoista
  7. Pitkästä aikaa kommentoimassa. Tää on just mun ohje. Tykkään todella paljon tahmeista suklaakakuista. Sokeria tuntuu tosiaan olevan paljon, kyllä sitä varmaan voi himpun vähentää että rakenne kärsii. Tosin onko sillä puolella desillä nyt enää merkitystä suuntaan tai toiseen :)

    VastaaPoista
  8. maija,
    Kannattaa kokeilla. On ainakin helppo tehdä. Ei vaahdotuksia.

    Tytti,
    Tervetuloa kommentoimaan.
    Itsekin ajattelin tänään, kun luin anonyymia, että olisi ehkä voinut käyttää kautta linjan fariinisokeria ja himpun verran vähemmän.

    VastaaPoista
  9. pakko kopsata tää resepti...;)

    VastaaPoista
  10. Wow, incredible weblog structure! How long have you been
    blogging for? you make blogging glance easy.
    The total glance of your website is magnificent, as smartly as the content!


    my page ... stability ball

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.