torstai 17. maaliskuuta 2011

Pizzaa suomalaisittain

Paluumatkalla pysähdyimme ABC huoltoasemalla, kuten tiedätte niillä myydään ruokaa ja ruuan raaka-aineita polttoaineiden lisäksi. Näillä huoltsikoilla emme ruokaile. Tänään ostin ruokakaupasta illallisen raaka-aineet. Briejuustoa, maalaislihahyytelöä, kirsikkatomaatteja ja saaristolaisleipää. Kotona  keittiössä keksin valmistaa  niistä pizzaa, kuten lopputuloksen nimikoin. Tietenkään tämä ei muistuta sitä italialaispizzaa, jota Suomessa ahmitaan niin paljon,  että siitä on tulossa suomalaista perinneruokaa.

Pizzaa suomalaisittain

Pizzapohja
saaristolaisleipää, käytin  täysjyvärukiista saaristolaispalaa
valkokaalia
Leikkaa saaristolaispalat neljään osaan. Pienet pyöreät leivät oli jo valmiiksi halkaistu. Voitele ne halutessasi levitteellä. Pilko valkokaalilehdet pienen saaristolaispalan kokoisiksi. Nostele vadille kaalilehdet ja päälle saaristolaisleipäpalat.
Täyte
briejuustoa
maalaislihahyytelöä
tuoretta kurkkua
kirsikkatomaatteja
rypsiöljyä, timjamia, suolaa, sokeria
Leikkaa briejuustosta sopivan kokoiset palat saaristolaisleiville. Käytä brietä puolikkaalle pizzasta.
Samoin leikkaa maalaishyytelöstä palat toiselle pizzan puolikkaalle.
Kuori kurkkua ja halkaise se. Viipaloi hyytelöpaloille kurkkupalat ja loput voit lisätä pizzan päälle.
Kypsennä puolitetut kirsikkatomaatit öljyssä pannulla, mausta ne. Anna jäähtyä ja nostele juustopaloille ja loput pizzalle. Voit käyttää muitakin täytteitä ja tapoja makumieltymyksiesi mukaan.
Briejuusto sopii hyvin saaristolaisleivälle.
Ruokajuomana meillä oli tumma, vahva olut.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.