maanantai 14. maaliskuuta 2011

Kaaliriisilaatikko Uuniomenat foliossa

Ostin viikonlopuksi mahdottoman ison valkokaalin. Siitä on nakerrettu salaattiin vasta pieni pala, joten tänään  lohkaisin jo hieman isomman palan. On aika huokeaa ruokaa, kaali maksoi 0,99 euroa kilo ja tänään lohkaisin noin 0,50 euroa maksavan palan. Hinta ei todellakaan kerro tässä tapauksessa lopputuloksen maukkaudesta. Tekotapakin oli maailman yksinkertaisin lopputuloksen kärsimättä.
Jälkiruoka oli hetken mielijohde. Tein toiseen blogiini kollaasia ja käytin siihen omenoita. Mieleeni juolahti, että toteutanpa kollaasin ohjeen mukaisesti uuniomenat..  

Kaaliriisilaatikko
n 500 g valkokaalta
1 iso sipuli pilkottuna
2 dl keitettyä riisiä
3 dl maitoa rasvatonta
1 dl kermaa
3 rkl tummaa siirappia
valkopippuria, suolaa
päälle juustoraastetta
Suikaloi kaali pienehköiksi suikaleiksi. Suikaloi sipuli. Sekoita voideltuun vuokaan kaali- ja sipulisuikaleet sekä keitetty riisi. Sekoita maito, kerma ja mausteet ja kaada vuokaan. Ripottele pinnalle juustoraaste.
Kypsennä 175-asteessa noin 1,5 tuntia. Voit loppuvaiheessa peittää vuoan foliolla, jos pinta tummuu liikaa.

Uuniomenat 

Ota neljä hapokasta omenaa. Pese ne hyvin ja poista siemenkodat. 
Aseta omenat omille folioilleen.
Liruttele kodan sisään ja omenoiden päälle desi tummaa siirappia. 
Sekoita ruokalusikallinen kanelia, desi kaurahiutaleita,
ja kolme ruokalusikallista voita murumaiseksi seokseksi.
Ripottele seos omenoiden päälle. Sulje omenat folionyyteiksi. 
Kypsennä uunissa 175-asteessa noin tunti. 
Nauti jäätelön tai hunajalla makeutetun luomujogurtin kera.

3 kommenttia:

  1. Kaalilaatikko on mun herkkua...;)Äiti tekee melko usein, kun tietää, että olen menossa mummolaan...
    Itse en saa sitä koskaa onnistumaan niin hyvin, että olisi äidin laittaman veroista.

    Aurinkoista viikkoa sinulle Arleena.

    VastaaPoista
  2. Njam, kualluatikko ( savoks) on mun feivoritti ja etenkin kun teen sen mökillä kaasuuunissa.

    VastaaPoista
  3. Tuija,
    Minäkin pidän pitkään hautuneista kaaliruuista joko uunissa tai padassa tehtyinä.

    Maketsu,
    Hitaasti hautuen hyvää tulee varmasti.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.