maanantai 18. tammikuuta 2010

Paahtopaistipihvit juustokastikkeella

Oli niin kaunis ja mehevä paahtopaistipalanen, että päätin leikata sen pihveiksi. Aikaisemmin en ole kokeillut pihveiksi paahtopaistia. Mureat ja maistuvat pihvithän  paahtopaistista tuli.
Sinihomejuustopalalle löytyi tilaa kastikkeeseen ja se sopi hyvin pehmentämään kastikkeen maun.

Paahtopaistipihvit ja sinihomejuustokastike


600 g paahtopaistia
ruususuolaa, mustapippuria
öliiviöljyä
2 porkkanaa
1 sipuli
pala lanttua
1 lihafondikuutio
vettä
kastikkeeseen
50 g sinihomejuustoa
2 rkl vehnäjauhoja
paprikajauhetta, mustapippuria
paistoliemi siivilöitynä

Leikkaa paahtopaisti 1 cm:n pihveiksi poikkisyin. Nuiji niitä kevyesti. Ruskista pannulla oliiviöljyssä molemmin puolin parisen minuuttia. Mausta. Laita pihvit uunivuokaan.  Lisää mukaan kuoritut ja paloitellut kasvikset.
Siivilöi pannun huuhdeliemi kasariin ja kiehauta joukkoon lihafondi. Kaada neste pihvien päälle vuokaan. Pihvit saavat juuri ja juuri peittyä.
Kypsennä. uunissa keskitasolla 180-asteessa noin puolisen tuntia, kokeile pihvien kypsyys. Nosta pihvit folion alle vetäytymään.
Siivilöi paistoliemi kastikepohjaksi. Suurusta kastike vehnäjauhoilla ja anna kiehua muutama minuutti. Murenna joukkoon sinihomejuusto, anna sulaa. Mausta paprikajauheella ja mustapippurilla.  Lisää kastikkeesern  kypsät porkkanalohkot..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.