maanantai 2. helmikuuta 2009

Kasvispasta

Onko teille sattunut, että olette saaneet epäonnistunutta pastaa ravintolassa. Minulle on käynyt näin kaksi kertaa.
Ensimmäinen kerta oli jokunen vuosi sitten Hangon merenrannan aittaravintolassa. Tilasin pastan, en muista mikä pasta se oli. Eteeni tuotiin lautanen, jossa koko annosta peitti vaalea vehnäjauhokastike. Hämmästyin totaalisesti, mutta ajattelin kuitenkin maistaa, josko se onkin ihan hyvää. Vedin jauhokastikkeen sivuun ja paljastuihan sieltä pastaa. Nälkääni sitten söin, vaikka mautontahan se oli.
Päätin olla rehellinen, kun kysyttiin miltä maistui. Viekää kokille terveisiä, että selvittää ensin miltä pasta-annoksen tulee näyttää ja opettelee sitten tekemään pastaa, sanoin. Kannattaa myös maistaa, miltä tehty pasta maistuu ennenkuin kiikuttaa sen asiakkaalle.

Toinen kerta sattui Uudenkaupungin kanaalirannan ravintolassa. Tilasin hyvin eksoottiselta kuulostavan savuporo-aurajuustopastan. Voi sitä suolaisuutta. Kertakaikkiaan tätä yhdistelmää ei voinut syödä.
Sanoin tarjoilijalle, maistetaanko teillä keittiössä pastoja. Tämä on todella suolaista ja yhdistelmänä kaameaa ja aivan liian rasvaista. Vastauksena oli, savuporo on niin suolaista. Siitä ei saa suolattomampaa. Kyllä se suolaisuus on tiedossa. Arvaa naurattiko tämä vastaus ravintolassa.
Joskus tulee miettineeksi, eivätkö kokit maistele ruokia ennen asiakkaalle tarjoilua. Eihän maksava asiakas voi olla ruuanmaistelija, hän on tullut syömään sitä.

Nämä kokemukseni tulivat mieleeni, kun tein tänään kasvispastaa inspiroimalla aineksista, joita löytyi kaapista. Aika lyhyt valmistusaika noin 15 minuuttia. Lopputulos oli erinomainen.

Kasvispasta

pastaa al denteksi kypsennettynä
parsakaalia paloina
kukkakaalia paloina
kesäkurpitsaa viipaleina
valkosipulia murskattuna
öljyä
yrttimaustetta
suolaa
kermaa +vettä





Koska pasta on tehty inspiroiden, puuttuvat määräyksiköt. Jokainen voi toteuttaa tämän syöjämäärän ja raaka-ainemäärien mukaisessa suhteessa. Valkosipulia ei kannata säästellä, jos siitä pitää. Sen voi myös korvata mausteilla. Kasvikset ja valkosipuli kypsennetään öljyssä pannulla myös al denteksi. Mukaan lisätään mausteet ja kerma-vesi. Kermaa sattui olemaan vain tilkka, joten huuhtelin sen purkista vedellä.

4 kommenttia:

  1. Minä olen muutaman kerran saanut kehnoa pastaruokaa ravintolassa. Näiden tapausten jälkeen en olekaan pastaa ravintolassa tilannut (paitsi Italiassa), koska kotona tehty on parempaa...

    VastaaPoista
  2. Houkutteleva annos! :)

    VastaaPoista
  3. Tytti,
    Minäkin olen tullut varovaiseksi pastan suhteen ravintolassa. Tilaan sitä vain paikoissa, joista olen varma, että sitä osataan valmistaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.