Porsaan ulkofileepihvit sinappi-hapankorppukuorrutteella

Nuiji pihvit ja sivele ne Dijon-hunajasinapilla
Murskaa muutama hapankorppu jauhemaiseksi ja sekoita joukkoon suola, mustapippuri ja paprikajauhe
Pyöritä pihvit molemmin puolin hapankorppumuruseoksessa
Paista pihvit kypsiksi tilkassa kasviöljyä, minulla oli liesi asennossa 7.
Viipaleperunat
Perunoita oli jääkaapissa muutama. Ne kypsyivät viipaleina uunissa.
Kuori ja leikkaa perunat viipaleiksi
Voitele vuoka ja aseta perunaviipaleet vuokaan
Ripottele joukkoon suola, mustapippuri, paprika ja murskattu valkosipuli
Kierittele perunaviipaleita, jotta mausteet sekoittuvat kauttaaltaan. Rasvaa ei tarvita.
Herne-maissi-paprika
Oikeastaan hepama-sekoitus on meillä vain ns hätävara pakastimessa. Sitä en juurikaan käytä muulloin kuin tilanteessa, kun kauppaan ei aiota lähteä, mutta jotain kasvista pitää saada. Ne kypsyivät muutamassa minuutissa lisäkkeeksi. Jääkaapista löytyi vielä kurkkua ja muutama tomaatti.
Kyllä tästä maukas ateriakokonaisuus syntyi. Sinappi murukuorrutuksen pohjana oli hyvä ratkaisu. Huomattavasti parempaa kuin kananmuna. Sinappi antoi possulle tuhdin makuaromin.
Kookosmaitovanukas mustikoilla

Kaada kookosmaito kattilaan (n4dl) ja ohenna vesitilkalla
Mausta fariinisokerilla, vaniljalla ja piparkakkumausteella, määrät oman maun mukaan
Suurusta kylmä maito maissitärkkelyksellä, runsaat 4 rkl
Anna kiehahtaa ja annostele vanukas jälkiruokakulhoihin. Anna jäähtyä.
Lisää joukkoon hieman kohmeiset mustikat. Nauti kylmänä.
Olipas hyvä yhdistelmä, pehmeä piparkakunmakuinen vanukas ja supisuomalaiset mustikat.
Tästä tuli meille nopea jälkiruoka vastaisuudessakin.
Tämä on sitä kokkausta isolla koolla. Oikea kokki nyhjäsee herkkuja tyhjästäkin!
VastaaPoistaKiitos helmi. Ja kokkauksen lopputulos pitää olla enenkaikkea maukas ja sen jälkeen vasta tulee se puoli ruokaa eli kattaus
VastaaPoista