Pitkästä aikaa valmistin uunilohta. Tämä oli hieman itä'maisvaikutteinen
lohiruoka, mutta erittäin hyvää. Lisuukkeksi kypsyivät perunalohkot ja kasvikset.
Uunilohi
n 400 g lohifilettä nahattomana
reilu tl suolaa
1 tl paprikaa jauheena
1 tl fariinisokeria
1 rkl puristettua sitruunamehua
1 valkosipulinkynsi (isohko) raastettuna
1 1/2 dl ruokakermaa 10%
Poista fileestä nahka. Leikkaa filee kahtia.
Aseta fileet uunivuokaan. mausta suolalla, paprikalla, fariinisokerilla,
sitruunamehulla ja valkosipuliraasteella.
Kaada ruokakerma fileiden päälle.
Paista keskiosassa 225-asteessa n 15 minuuttia.
Lisukkeet
Kuori ja viipaloi perunat. Keitä aldenteksi suolalla maustetussa vedessä.
Paista perunaviipaleet pakastekasviksien kanssa n 5 minuuttia. Mausta suolalla.
Sekoita salaattiin pilkottua kesäsipulia varsineen. Sekoita mukaan vinaigrettekastike, jossa
oliiviöljyä, puristettua sitruunamehua, sokeria ja mustapippuria sekä muutama kirsikkatomaatti
Helppo lohiruoka lisukkeineen
Voi nam..on niin hyvän näköstä ♥
VastaaPoistaKiitos, hyvää olikin
VastaaPoista