perjantai 5. elokuuta 2011

Lihapullat kermakastikkeella ja kukkakaalisalaatti

Tämänpäiväisen päivällisen  toteutin toivomusten mukaan. Pieni toivoja halusi lihapullia ja kastikkeen kera.  Kun ei haluttu lähteä Ikeaan niitä syömään, toteutin  ikeamaiset lihapullat kermakastikkeella.  Toteutus ei sisältänyt lisäaineita, joita  usein on teollisesti valmistetuissa lihapullissa ja kastikkeissa. Tuttua ruokaa meille kaikille, kun vielä lisätään mukaan suomalaiset keitetyt perunat.  Salaatin kokosin ateriaan sopivaksi ja otin mukaan kukkakaalin. Kukkakaali olikin varsinainen suosikki pikkusyöjille. Höyryttämällä kypsennetty kukkakaali oli maustettu vain ripauksella suolaa.

Lihapullat kermakastikkeella
Kukkakaalisalaatti
Lihapullissa oli: 800 g naudan paistijauhelihaa, 2 tl ruususuolaa, 2 tl maustepippuria, 1 kanamuna, 3/4 dl korppujauhoja ja 1 dl kermaa.  Ainekset sekoitin tasaiseksi taikinaksi käsin. Pyöritin  niistä 28  lihapullaa, jotka paistoin voi/rypsiöljyseoksessa kypsiksi keskilämmöllä. Nostin lihapullat lopuksi kastikkeen sekaan.
Kastike, voita, 3 rkl vehnäjauhoja kuullotettuna, 5 dl kasvislientä (fondipalasta), ripaus suolaa ja lopuksi 1 dl kermaa.
 
Kukkakaalisalaatti, rapeaa salaattia, kukkakaalin lehtiä huuhdeltuna ja revittynä,  puolikuiksi leikattua kurkkua, oliiviöljy/balsamico kastike, tomaattiviipaleita ja niille renkaiksi leikattua kesäsipulia ja ripaukset sokeria. Viimeisenä höyrytettyjä kukkakaalikukintoja maustettuna ripauksella suolaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.