perjantai 12. elokuuta 2011

Jokirapusalaatti Omenatortut

Tämän päivän illallinen oli salaattia Crusta-leivän kera.  Jokirapupyrstöt salaatissa sopivat elokuun rapuaikaan, eivät tietenkään vastaa perinteistä rapuillallista. Salaatti oli sen verran hyvää, että se kyllä korvasi mielestäni perinteisen hyvin. Hyvä ruoka jää mieleen ja sitä täytyy tehdä taas uusiksi jossain vaiheessa.
Paistoin  jälkiruuaksi kahvipöytään omenatortut. Tosin omenoiden joukossa oli yksi päärynäkin. Voitaikina oli valmiina pakasteena ja Myllyn Parasta.  Tortuista tuli todella hyviä, voin suositella.

Jokirapusalaatti 
pehmeälehtistä salaattia
rucolaa
pala kesäkurpitsaa kuutioina
pala kurkkua  puolikas viipaleina
kirsikkatomaatteja puolitettuna
avokado viipaleina
neitsytoliiviöjyä, mustapippuria, suolaa kastikkeena
2 rkl puristettua sitruunamehua
1 rs (170g) jokiravunpyrstöjä
rypsiöljyä, currya, chiliä, paprikaa, mustapippuria
Kastike
1 1/2 dl luomujogurttia
3 rkl kermaa
2 tl dijonsinappia
paprikaa, mustapippuria, suolaa
Huuhtele ja kuivaa salaatit. Revi ne sekoituskulhoon. Lisää maustettu oliiviöljytilkka ja sekoita salaattiin. Sekoita mukaan kurpitsa, kurkku ja tomaatit.Nostele salaatti laakealle vadille. Leikkaa avokado viipaleiksi. Lisää se salaatin päälle ja pirskottele mukaan sitruunamehua.
Poista rapujen pyrstöistä päät. Kuumenna pannulla rypsiöljytilkka ja lisää öljyyn mausteet. Kuullota mausteseosta hetki. Lisää huuhdellut ja peratut rapupyrstöt  pannulle  ja sekoittele niitä noin minuutin verran mausteseoksessa. Nosta pyrstöt jäähtymään pois pannulta.
Valmista kastike sekoittamalla kaikki aineet. Nosta pyrstöt salaattipedille ja lisää niille kastiketta. Nosta kastike myös salaattipöytään. Tarjosin salaatin kera crusta-leipää.

Omenatortut 8 kpl

4 levyä Myllyn Paras voitaikinaa
3 omenaa ja 1 päärynä
vajaa desi sokeria
1 rkl kanelia
2 rkl sitruunamehua
mantelijauhoa ja voisulaa
päälle ripaus tomusokeria
Kuori hedelmät ja kuutioi ne. Sekoita hedelmäkuutioiden joukkoon sokeri, kaneli ja sitruunamehu. Nosta jääkaappiin odottamaan. Anna pakastevoitaikinalevyjen sulaa  pakkauksen ohjeen mukaan huoneenlämmössä. Kauli levyjä hieman ja leikkaa levyt kahteen osaan.Voitele uuninkestävät pienet kupit/kulhot ja painele voitaikinalevy kevyesti kulhoon. Nosta taikinalle hedelmäkuutiot. Ripottele pinnalle hieman mantelijauhoa ja tilkka voisulaa. Paista 200-asteessa noin 20 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.