sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Omenainen possupata ja salaatteja

Haudutin tänään uunissa oikein maalaisruokaa. Ostin paljon mainostettua rypsiporsasta. Tarkemmin possun niskaa, jossa oli luu mukana. Siellä uunissa hitaasti muhi tämä ruoka itsekseen sen jälkeen, kun kaikki  tarpeellinen oli pilkottu ja kuullotettu mukaan. Rypsipossu ansaitsi myös tilkan valkoviiniä, se taittoi maut mukavasti, viinihän lorautettiin uunipataan.
Perulainen mango maksoi euron kilo, joten niitä ostin kaksi yhteensä reilulla eurolla. Mangon paloittelemisessa en ole mikään mestari, mutta sain mangon palasiksi. Alkusalaattiin tai lisukesalaattiin  lisäsin mangoa mukaan, mutta eniten sitä meni jälkiruokasalaattiin.

Omenainen possupata

600 g possunniskaa, lapa käy myös
paprikajauhetta, suolaa
4 kpl sipulia
2 kpl omenaa
kanelia
2 dl valkoviiniä
3 dl lihalientä fondista
2 rkl vehnäjauhoja
2 rkl fariinisokeria
2 tl chilitahnaa
kokonaisina musta- ja maustepippuria
1 tl timjamia
Ota liha huoneenlämpöön ennen valmistamista. Leikkaa nahka pois ja paloittele liha isohkoiksi kuutioiksi. Ruskista lihapalat ja mausta suolalla ja paprikalla. Kuori sipulit ja omenat. Lohko ja ruskista ne erikseen kevyesti. Lisää omenoille kanelia.
Laita korkeaan uunivuokaan kerroksittain lihaa (luun laitoin pohjalle), omena- ja sipulilohkoja.  Kuumenna vesi+lihaliemifondi kiehuvaksi, lisää joukkoon valkoviini ja vesitilkkaan sekoitetut vehnäjauhot. Sekoita joukkoon fariinisokeri, timjami, chilitahna ja pippurit. Kaada liemi uunivuokaan  lihan, omenoiden ja sipulien päälle. Kypsennä 175-asteessa noin tunti.
Lisukkeena oli perunasosetta  ja salaattia.
Salaatiksi oli sekoitettu friseesalaattia, punaista paprikaa, villirucolaa, tuoretta mangoa, karpaloita ja oliiviöljyä.

Hedelmäsalaatti
Kuutioitua tuoretta mangoa, kiiwiä ja appelsiinista puristettu mehu. Päällä hunajalla maustettua ricottaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.