keskiviikko 6. toukokuuta 2009

Kanaa sitruuna-currykastikkeessa

On aikaa siitä, kun valmistin kanaa keittämällä. Kun luin michelinkokkien parhaiden ruokien top10-listasta, kuomasin, että kanaruokia ei mainittu. Päätin kokeilla, miten perinteinen kanaruoka maistuisi ja maistuihan se erinomaiselta. Työpäivän jälkeen ruoka valmistuu kätevästi, kun toteuttaa valmistelut etukäteen pitemmällä aikajänteellä. Sulatin pakastekanan hitaasti jääkaapissa. Otin sen myöhään illalla jääkaappiin ja annoin sulaa seuraavaan iltaan. Keitin kanan kypsäksi ja jäähtyneenä annoin odottaa jääkaapissa tähän iltaan saakka.

Kanaa sitruuna-currykastikkeessa

1 kilon kana pakasteena (broileri käy myös)
n 7 dl vettä
2 pientä porkkanaa
1 sipuli lohkoina
persiljanoksa
2 tl kristallisuolaa
7 valkopippuria
1 kanaliemikuutio
Kastike
2 rkl öljyä
4 rkl vehnäjauhoja
n 5 dl kanan keitinlientä
3 rkl sitruunamehua
1 tl currya

Irrota sulaneesta kanasta koivet ja katkaise selkäranka kahtia. Huuhtele kanapalat. Laita kattilaan lomittain. Kaada päälle vettä sen verran, että kana peittyy. Kuumenna hitaasti, kuori pinnalle kertynyt vaahto pois.
Lisää kattilaan paloitellut porkkanat, sipulilohkot, persiljanoksa, mausteet ja liemikuutio. Keitä kanaa hiljalleen noin 2 tuntia. Kokeile haarukalla kypsyys. Nosta kana liemineen jäähtyneenä jääkaappiin seuraavaan päivään.
Kuori liemen pinnalle noussut rasva pois. Poista nahka, irrota lihat luista ja paloittele liha.
Kuumenna öljy kasarissa ja sekoita siihen jauhot. Lisää liemi vähitellen sileäksi sekoittaen.
Anna kiehua 5-10 minuuttia. Mausta kastike sitruunamehulla ja currylla. Nostele joukkoon paloiteltu liha ja anna kiehahtaa.
Tarjosin kanan kanssa keitettyjä perunoita ja salaattia.

2 kommenttia:

  1. Herkullisen oloinen ohje. Kanaa tulee valmistettua keittämällä tosi harvoin, mutta tulee kyllä ihanan makuista siten!

    VastaaPoista
  2. Olikin niin hyvää, että pitää toistaa useammin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.