sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Pappilan hätävara

Viikonloppuna eli lauantai-iltana söimme lämpimiä voileipiä raikkaan salaatin kera. Jäljelle oli jäänyt vaaleaa vuokaleipää muutama viipale. Kermaa oli jostain syystä jääkaappiin ostettu ja se oli edelleen käyttämättä. Appelsiinimehuakin oli tilkka jäljellä. Joten päätin valmistaa perinteistä perinteisempää jälkiruokaa, jota kautta aikojen on valmistettu periaatteilla mitä kaapista löytyy ja mitään ei heitetä hukkaan.

Pappilan hätävara

4 viipaletta vaaleaa vuokaleipää
4 diggestivekeksiä (löytyivät kaapista)
1,5 dl appelsiinimehua
1,5 dl kermaa
2 tl vaniljasokeria
3 dl puolukoita
2 rkl sokeria

Leikkaa leipäviipaleista kuoret pois ja paloittele viipaleet pieniksi. Murustele diggestivet. Yhdistä
murusteet ja kaada joukkoon appelsiinimehu. Sekoita tasaiseksi massaksi.


Sulata pakastepuolukat, lisää sokeri ja survo tasaiseksi. Lisää kerman joukkoon vaniljasokeri ja vatkaa vaahdoksi.
Lado ainekset kerroksittain lasikulhoon niin, että päällimmäinen kerros on kermavaahtoa.
Anna vetäytyä kylmässä vähintään puoli tuntia. Oli hyvää ja perinteikästä nimensä mukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.