tiistai 3. tammikuuta 2012

Omenatorttu

Viikonloppuna leivoin mehukkaan omenatortun. Hieman erilaisen kuin tavallisesti, vähän keikauskakun tyyliin.
Luulenpa, että tätä tulee leivottua useammankin kerran.

Omenatorttu

Kuorrutus
1 dl fariinisokeria
50 g voita
2 rkl kuohukermaa
80 g/1ps mantelirouhetta
Laita fariinisokeri ja voi kattilaan ja kuumenna kunnes voi sulaa. Lisää kerma ja mantelit. Sekoita tasaiseksi.
Voitele irtopohjavuoka ja leikkaa pohjalle sopiva leivinpaperi. Levitä tasoittaen vuokaan kuorruteseos.
Pohjataikina
4 keskikokoista omenaa
100 g voita
2 dl fariinisokeria
2 munaa
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
vajaa 1 tl neilikkaa
1/4 tl suolaa
Kuori,, poista siemenkodat ja kuutioi omenat.
Vaahdota voi ja fariinisokeri. Lisää joukkoon munat yksitellen sekoittaen. Sekoita kuivat aineet ja siivilöi ne taikinaan. Sekoita mukaan omenakuutiot.
Nostele taikina mantelikuorrutteen päälle vuokaan, tasoita.
Paista 175-asteessa noin 40 minuuttia. Laita loppuvaiheessa folio, jos pinta tummuu liikaa.
                                                                  
Anna tortun jäähtyä muutama minuutti. ja kumoa lautaselle. Irrota vuoka ja poista paperi.

Tarjoa sellaisenaan, minulle sopi torttu ilman mitään lisuketta, Lisukkeeksi sopii vaniljajäätelö tai kermavaahto. 

2 kommenttia:

  1. Tätä en voi vastustaa, siinä on kaikki mitä hyvältä tortulta vaadin. Varsinkin tuo tumma reunus:)

    VastaaPoista
  2. Unelma,
    Katriina,

    Fariinisokeri värittää tortun tumman paahteiseksi ja mikä parasta antaa myös paahteisen maun.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.