sunnuntai 12. lokakuuta 2008

Linnapaisti

Jääkaapissa odotti kulmapaistipala. Olin ajatellut valmistaa siitä palapaistia, mutta muutin mieleni. Linnapaistin siitä saisi myös tehtyä. Sitä en ollut tehnyt pitkään aikaan. Linnapaistin voi valmistaa sekä paahtopaistista että kulmapaistista. Kulmapaistini palanen oli pienehkö, mutta silti se sopi kokonaisena kypsennettäväksi. Jätin pois anjovisfileet, ne kuuluisivat perinteisesti tämän liharuuan kypsennysvaiheeseen.

Linnapaisti
n 800 g naudan kulmapaisti
1 tl suolaa
paistamiseen käytin voita, se antaa hyvän rusketuspinnan ja antaa makua
3 laakerilehteä
10 kokonaista maustepippuria
10 kokonaista valkopippuria
1 rkl balsamicoa punaista
1/2 tl sokeria
1 sipuli pilkottuna
n 3 dl vettä ja kasvisliemikuutio
Ota liha huoneenlämpöön vähintään puoli tuntia ennen sen valmistamista. Ruskista liha voissa joka puolelta. Levitä suola lihaan.
Laita liha kannelliseen kasariin. Huuhtele pannu ja kaada liemi kasariin lihan päälle. Lisää joukkoon kaikki ainekset ja murenna sinne kasvisliemikuutio. Noin 3/4 lihasta saa peittyä nesteeseen. Anna kiehua kannen alla hiljalleen noin 1 1/2 tuntia. Kääntele lihaa välillä.

Kastike
3 dl vettä
2 rkl vehnäjauhoja
1 dl ruokakermaa, käytin Flora Ruokaa
Siivilöi kypsennysliemi pannulle. Lisää vesitilkkaan sekoitettu jauho sekoittaen.. Kypsennä muutama minuutti ja lisää kerma. Tarkista maku.
Leikkaa paisti viipaleiksi.
Tarjosin lisukkeina perunasosetta, suolakurkkuja, punajuurisalaattia ja vihreää salaattia.

Punajuurisalaatti
säilöttyä punajuurta
omenaa
punasipulia
mustapippuria, suolaa
Suikaloi punajuuri, pilko omena pieneksi ja silppua sipuli. Sekoita joukkoon mausteet.
Sekoita kastikkeeksi maustamatonta jogurttia ja ruokakermaa. Yhdistä kastike kasvisten joukkoon.

3 kommenttia:

  1. Tätä kokeilen myös! Laitan lihasta aika usein ja aina tulee tehtyä samalla tavalla...

    VastaaPoista
  2. Ihanaa!! Teen tanaan tota salaattia! Ma olen super ilonen, etta loysin tan blogin! Paivan paras asia :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.