lauantai 7. huhtikuuta 2012

Gluteeniton kasvispiirakka - Kolmen suklaan juustokakkul

Leivoin tänään pitkästä aikaa piirakkaa, ei makeaa, vaan suolaista ja vielä gluteenittoman kasvispiirakan.
Perjantaina valmistui kolmen suklaan juustokakku, josta riitti vielä tänäänkin syötävää. Itse asiassa kuvasin tätä juustokakkua vasta tänään. Se oli sen verran hyvää, että postaan ohjeen tänne, vaikka tein siinä kohtalokkaan virheen. Se ei makuun vaikuttanut, vaan ulkonäköön. Otin kakun tarkemmin tutkimatta liian aikaisin uunista. Juustokakku ei kestä sitä, vaan notkahtaa auttamattomasti.

Gluteeniton kasvispiirakka
1 dl perunasosejauhoja
1 1/2 dl jytte gluteenitonta jauhoseosta (tumma)
75 g leivontamargariinia
1 dl vettä
Yhdistä perunasosejauho ja jauhoseos. Sulata rasva ja lisää jauhoseokseen. Sekoita joukkoon vesi, anna taikinan imeytyä tasaiseksi. Voitele  27 cm:n vuoka ja painele taikina vuokaan ja reunoille. Esipaista 200-asteessa 10 minuuttia.
Täyte
150 g kesäkurpitsaa puolikas viipaleiksi leikattuna
12 kpl kirsikkatomaatteja puolitettuna
Levitä kasvikset piirakkapohjan päälle.
125 g mozarellajuustoa raasteena
kuivattua tai tuoretta basilikaa silppuna
Levitä kasviksille.
2 dl ruokakermaa
2 munaa
1/4 tl suolaa, 1/4 tl mustapippuria
Sekoita ja kaada vuokaan. Levitä pinnalle juustoraastetta. Paista noin 20 minuuttia 180-asteessa.

Kolmen suklaan juustokakku
Pohja
15 dominokeksiä murustettuna
1/2 dl voisulaa
Sekoita keksimuruste ja voisula tasaiseksi. Leikkaa irtopohjavuuan pohjalle leivinpaperi. Voitele paperi sekä vuoan reunat. Levitä keksimuruste vuuan pohjalle.
Täytteet
4 munaa
2 dl sokeria
3 rkl vehnäjauhoja
1 dl kuohukermaa vaahdotettuna
500 g maustamatonta tuorejuustoa notkistettuna esim philadelphia
100 g tummaasuklaata sulatettuna esim mikrossa
100 g maitosuklaata sulatettuna             "
100 g valkosuklaata sulatettuna             "
Vaahdota munat ja sokeri. Lisää vehnäjauhot, kermavaahto ja notkistettu tuorejuusto. Sekoita tasaiseksi.
Jaa taikina kolmeen osaan.  Sekoita ensimmäiseen tumma suklaa ja kaada keksipohjan päälle. Seuraavaan osaan maitosuklaa ja kaada ensimmäisen kerroksen päälle ja lopuksi valkosuklaaosuus päällimmäiseksi.. 
Tasoita varovasti.
Paista kakkua 45 minuuttia uunin keskitasolla 175-asteessa tai niin kauan, kunnes taikina on kiinteää keskeltä. Ota kakku varovasti uunista. Voit vaahdottaa jäähtyneen kakun pinnalle kermavaahtoa ja koristella maitosuklaarouheella.



8 kommenttia:

  1. Tää ei voi olla mitään muuta kuin superhyvää :) Luulin ensin että kyseessä on sellainen kolmen eri suklaakerroksen hyydytetty kakku, mutta eipä ollut. Piristävä yllätys tällainen eritavoin tehty suklainen herkku.

    VastaaPoista
  2. Voi miten hyvän näköistä;sekä makea että suklainen piirakka.Itsekin suosin gluteenitonta leivontaa.

    VastaaPoista
  3. Pikku Leijonan emäntä,
    Hyvää ja suklaista, mutta ei ihan joka viikko sovi nauttia, kaloreita kertyisi liikaa.

    Yaelian,
    Gluteenittoman leivoin ensimmäistä kertaa ja vierasta ajatellen.
    Toki se sopii kaikille.

    VastaaPoista
  4. Voi ei miten paljon herkullisia reseptejä, blogisi on todella mahtava! Näyttää niin ihanan syntiseltä tuo kolmen suklaan juustokakku, että on pakko kokeilla ja laittaa tarjolle syntymäpäivillä:)

    VastaaPoista
  5. Lovе the product baѕicаlly could merеly get the pгoрer
    cаrtridge tastе/product whіch іѕ why I likе this
    pаrticular reѵiew webѕitе.
    I have bought 2 other pаckages (yes thiѕ giving up сigarette smоkіng is quite ехρensive) and the 1 I аm while usіng most hаs got the taste Ι'm looking for but the batteries are useless.

    Here is my blog post: indimusic.tv

    VastaaPoista
  6. I waѕ recommеnԁed thіs blog bу mу cousin.
    I am not ѕure whether this рost іs written by him аs no one
    else know such detaіled аbout my problem.
    You are wondeгful! Thаnks!

    my web-sitе - v2 cigs reviews

    VastaaPoista
  7. Hi therе! Thіs pοst could not be written any
    better! Reаding this рost reminds me οf
    my prevіous room mate! He always keрt chatting about
    this. I will forwarԁ thіs post to him. Prettу sure
    he will havе a gοod read. Thаnk you for sharing!


    Alѕo viѕit my webpagе: http://www.sfgate.com/business/prweb/article/V2-Cigs-Review-Authentic-Smoking-Experience-or-4075176.php

    VastaaPoista
  8. Thanκs on your maгνelous ρоstіng!
    I сertaіnly enjoуed reading it, you're a great author.I will be sure to bookmark your blog and will come back down the road. I want to encourage you to definitely continue your great posts, have a nice evening!

    My site ... v2 cigs review

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.