torstai 27. kesäkuuta 2013

Mansikkatäytekakku, korvapuustit ja rieskaa

Nyt on leivottu makeaa ja vähän suolaistakin.
Eilen leivoin mansikkatäytekakun  pian synttäreitään
viettävälle reippaalle pojalle, joka varsinaisena synttäripäivänään on Lontoossa.
Oli mukava juhlia täällä meillä, koska emme ole mukana Lontoossa.
Mukava, että synttärisankari sai olla mukana kaupassa valitsemassa
kakkutäytteitä ja -koristeita sekä suolaista naposteltavaa.
Tänään ei minun tarvinnut kysyä kuin yhden kerran, halutaanko
korvapuusteja. Leivoin päivällä ja nyt on enää rippeet jäljellä.
Pojille maistui sekä isoille että pienille.
Aamiainsena olleesta kaurapuurosta oli jäljellä pari desiä. 
Siitä saivat  alkunsa rieskat. Kai maistuivat, kun mitään ei ole enää jäljellä.

Mansikkatäytekakku 
Pohja
6 munaa ja 2 1/2 dl sokeria
8 rkl perunajauhoja, 1 1/2 dl täysjyvävehnäjauhoja ja 2 tl leivinjauhetta
Vaahdota munat ja sokeri. Yhdistä kuivat aineet ja lisää
ne siivilöiden muna-sokerivaahtoon.
Kaada taikina voideltuun (irtopohja) vuokaan.
Paista 200-asteessa uunin alimmalla tasolla noin 40 minuuttia.
Anna jäähtyä ennen kumoamista. Leikkaa pohja kolmeen osaan.
Täyte
 1 1/2 dl omenamehua kostuttamiseen
n 1 l  tuoreita mansikoita kevyesti soseutettuna
2 dl kermaa + 1 tl vaniljasokeria vaahdotettun
250 g (1 rs)  philadelphia maitosuklaatuorejuustoa
Kostuta kakun kerrokset.
Levitä alimmalle  ja sitä seuraavalle kerrokselle mansikkasose.
Sekoita hyvin keskenään kermavaahto ja maitosuklaatuorejuusto.
Levitä kermajuustoseos mansikkakerroksille.
Kuorrutus
2 1/2 dl kermaa + 2 tl vaniljasokeria vaahdotettun
Levitä kermavaahto kakun pinnalle. Käytin omaa tyyliäni,
 levitin kermavaahdon lastalla. Tarkemmat leipojat pursottavat kermavaahdon,
mutta pojat eivät piittaa pursotushörhelöistä.
Koristeeksi oli valittu suklaaneliöitä ja päälle ranskalaisia.

Korvapuustit
Korvapuustien ohje löytyy postauksestani täältä.
Silloin leivoin sekä korvapuusteja että sitruunarahkapuusteja.
Margariinin asemasta käytin nyt voita.

Kaurapuurorieska
2 dl kaurapuuruoa
1 dl piimää (rasvaton)
1 kananmuna
1/2 tl suolaa
2 1/2 dl vehnäjauhoja täysjyvä
1 tl leivinjauhetta.
Sekoita puuro, piimä ja kananmuna, lisää suolaa.
Sekoita leivinjauhe ja jauhot ja lisää sekoittaen puuroseokseen.
Levitä leivinpaperilla vuoratulle uunipellille  kaksi suorakaiderieskaa.
Paista 250-asteessa noin 15 minuuttia.
Nautin lämpimänä.

2 kommenttia:

  1. Olet leiponut ahkerasti! Maistuvia herkkuja.:)

    VastaaPoista
  2. Samalla uunin lämmityksellä menivät korvapuustit ja rieskat.
    Joskus, kun syöjiä on tarpeeksi, innostun leipomaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.