torstai 20. marraskuuta 2014

Vanhanajan jauhelihapihvit, ruskeakastike ja perunamuusi

 Palautin lapsuusajat mieleeni ja muistelin jauhelihapihvejä. Muistikuvieni mukaan
ne olivat tosi hyviä, ruskeakastike kuului ehdottomasti pihville ja perunamuusi.
Jauhelihapihveihin laitettiin aina sipulia ja mausteena käytettiin maustepippuria
 ei mustaapippuria. Sipuli pilkottiin pieneksi ja kuullotettiin pannulla voissa.
Se lisättiin hieman jäähtyneenä taikinaan. 
Kastikkeen vehnäjauhot paahdettiin valurautapannulla. 
Asuin lapsena pitkään enolassa ja sain paahtaa jauhot. Se oli tarkkaa
hommaa, piti varoa, että jauhot eivät pääse palamaan. Joskus kävi niin ja silloin
kaadettiin jauhot pois ja aloitettiin uusi paahtaminen.  
Tänään onnistuin tässä perinteikkäässä ruoassa hyvin. Maku oli muistikuvieni mukainen.

Jauhelihapihvit   
400 g naudanjauhelihaa
1 tl suolaa, 2 tl maustepippuria
1 kananmuna
1 sipuli pilkottuna ja voinokareessa kuullotettuna
1/2 dl täysjyväkorppujauhoja
1/2 dl kermaa
Sekoita taikina tasaiseksi. Muotoile pihveiksi.
Paista kuumassa voi/öljyseoksessa noin 2 minuuttia per puoli.

Ruskeakastike 
2 rkl vehnäjauhoja paahdettuna pannulla
3 dl vettä
1/2 tl suolaa, 1 tl maustepippuria
1/2 dl kermaa
Paahda jauhot vaaleanruskeiksi, lisää vesi. Sekoita tasaiseksi.
Lisää mausteet ja anna kiehua miedolla lämmöllä 2 minuuttia.
Lisää kerma. Tarkista maku. 

Lisukkeina perinteisesti puolukkahilloa, sinappia ja salaattia.

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Kukkakaalisalaatti ja possunkylkeä

 Lomamatka häämöttää  ja perjantaina startataan auringonlämpöön.
Tyhjensin jääkaappia tänäänkin. Salaattiaineita löysin yllin kyllin.

Kukkakaalisalaatti

Kukkakaali sopii pienittynä ja kypsentämättömänä hyvin salaattiin.
Se oli tänään pääraaka-aine salaatissa. Huuhtelin sen ja pilkoin aika pieniksi.
Seuraavaksi pilkoin suippopaprikan ja viipaloin kurkkua.
Kasasin ainekset lautaselle ja viimeisenä lisäsin vielä friseetä.
Ripaukset suolaa ja sokeria sekä hyvää oliiviöljyä.
Yksinkertaista ja raikasta.
 

Ruokakaupan grillistä ostin palan grillattua possunkylkeä.
Se oli ehkäpä hieman liikaakin kypsytettyä, mutta ylikypsänä mureaa.
Annoksesta tuli ainakin parempi kuin grillien hampurilaiset tai muut vastaavat.
Tämä ruoka valmistui myös nopeammin kuin grillikäynti jonotuksineen olisi kestänyt.
Suosittelen kaupan grilliä ja itsetehtyä nopeaa salaattia, jos on pulaa ajasta.


tiistai 18. marraskuuta 2014

Tomaattimozzarella- ja omenaedamjuustouunileivät -Hedelmämarjajälkiruoka

 Tänään söimme tuhdin lounaan ulkona ravintolassa, alkuruokana sekä salaatteja
että minestronekeitto,  pääruoaksi valitsin kalkkunahöystön ja aprikoosivaahto 
jälkiruokana. Kalkkunahöystö oli erinomaista.
Illallinen syntyi extempore ja hyvin sutjakasti. Uunissa paistuivat lämpimät
voileivät ja samanaikaisesti jälkiruoan hedelmät.
Jääkaapissa oli mozzarella ja edamia, ne sopivat hyvin tomaattien ja omenoiden kanssa.
Jälkiruokaan löytyi pala vaniljajäätelöä pakastimesta, vadelmahilloa ja mustikoita
jääkaapista, omenoita ja päärynöitä oli myös, kuten aina hedelmäkulhossa.

Lämpimät voileivät uunissa  

Tomaatti-mozzarellaleivät
2 viipaletta Fazerin ruispaahtoleipää
levitettä
1 iso pallo mozzarellaa (puolikas yhdelle leivälle)
1/2 isosta tomaatista viipaleina
ripaukset mustapippuria, ruususuolaa ja tomaatille hieman sokeria
päälle lehtipersiljaa
Kokoa leivät. Kypsennä uunin 225-asteessa noin 10 minuuttia.

Omena-edamleivät
Edetään kuin tomaattileivissä, mutta 
leivät peitetään taitetulla edamviipaleilla
omenasta poistetaan siemenkota ja kuoritaan,
leikataan rengasviipaleiksi, jotka levitetään puolitettuina juuston päälle
Päälle ripaus kanelia ja uuniin
Päälle lehtipersiljaa

Omenapäärynä-marjajälkiruoka
Kypsytin omenalohkot ja päärynäpuolikkaat samassa uunissa leipien kanssa.
Omenoille lisäsin kanelia, ripaus sokeria ja nokareen voita.
Päärynäpuolikkaille lirautin vähän hunajaa.
Kasasin annosmaljoihin vaniljajäätelöä, omena- ja päärynälohkoja.
Päälle vadelmahilloa ja mustikoita
 
 

maanantai 17. marraskuuta 2014

Vuohenjuustosalaattia ja eilistä pataa

 Salaatilla saa eiliset ruoat uuteen hehkuun.
Pyöräytin sekasalaatista makoisan salaatin. Lisäsin mukaan vain kurkkua, salaattisipulia
ja suippopaprikaa. Se riitti, koska salaatissa itsessään on sopivasti makua rucolasta
ja muista salaatin vihanneksista.
Päälle ripaukset sokeria ja suolaa sekä hyvää oliiviöljyä.
Minulla oli vielä käytettävissä iso vuohenjuustokiekko. 
Sen viipaloin ja grillasin uunivastuksen alla kevyesti.
Loistava lisä sekä salaatille että eiliselle syksyiselle pataruoalle.
Lämmitin pataruoan samassa uunissa, jossa grillasin juuston.

Juusto on osittain sulanut pehmeäksi ja mikä parasta se on lämmin.
Maistui juuri sopivalta pataruoan ja salaatin kanssa.
Tämä ateria oli hyvää ja helppoa.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Syksyinen lihapata

 Syksyiset lihapataruoat ovat herkullisia. Kun ulkona sade riepoo ja koko päivän
on ollut hämärää, on kotoista kypsyttää uunissa tuoksuvaa lihapataa.
Tässä lihapadassa oli kaikki lihat ja juurekset mukana. Pata kypsyi kuin itsekseen
uunissa ja kaikki oli kerralla valmista. Ei muuta kuin syömään.
Tumma olut sopi hyvin nesteeksi ja se antoi oman täyteläisen makunsa ruokaan.
Ruokajuomaksi valitsin tsekkiläistä tummaa Budejovicky-olutta.


noin 700 g naudanpaistia
voita ruskistamiseen
2 tl ruususuolaa
1 tl paprikajauhetta 1/2 tl cayennepippuria
5 dl/1 prk tummaa  olutta (sofiero tmv)
2 sipulia suikaleina
3 porkkanaa  paloina
5 isohkoa perunaa paloina
1/2/200 g   bataattia paloina
voita/rypsiöljyä
10 kpl kuivattuja luumuja
1/2 dl ohrasuurimoita

Ota liha huoneenlämpöön tunti ennen aloitusta.
Kuutioi liha ja ruskista pannulla voissa parissa erässä.
Suikaloi sipulit ja lisää mukaan pannulle.
Mausta suolalla, paprikalla, cayennepippurilla. 
Lisää 2 dl olutta ja kiehauta.
Kaada lihat pataan. Anna lihojen kypsyä 175-asteessa, kun käsittelet juurekset.
Kuori ja kuutioi porkkanat, bataatti ja perunat. 
Ruskista porkkanat, bataatit ja perunat voi/öljyseoksessa.
Mausta suolalla ja kaada loput oluesta pannulle. Kiehauta.
Kaada juuresseos lihojen joukkoon pataan.
Sekoita mukaan luumut ja ohraryynit.
Kypsennä 200-asteessa noin tunti.
Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa.

Annoksia tulee 4-5, joten huomennakin syödään tätä pataa.
 

lauantai 15. marraskuuta 2014

Kinuski-puolukkahyytelö

 Tänään herkuteltiin ihanalla jälkiruoalla.
Puolukka ja kinuski sopivat hyvin yhteen. Itse keitettyä kinuskikastiketta 
ei voita mikään valmis kauppojen kastike. Helppoa on  keittää se itse.
Jäiset puolukat jäähdyttivät sopivasti kuuman kinuskikastikkeen
ja kastike oli heti valmis kaadettavaksi hyytyneen pohjan päälle.


Pohja
3 dl turkkilaista jogurttia
1 dl kermaa vaahdotettuna
1/2 dl sokeria
4 liivatetta
3 rkl sitruunan puristettua mehua

Liota liivatteet kylmässä vedessä. Vaahdota kerma
Sekoita kerma, jogurtti ja sokeri tasaiseksi.
Purista sitruunanmehu kattilaan, anna kiehahtaa. Ota kattila liedeltä.
Purista liivateet ja liota ne sitruunamehuun.
Kaada mehu jogurttiseokseen sekoittaen.
Annostele jogurttiseos annosmaljoihin.
Nosta hyytymään reiluksi tunniksi jääkaappiin.

Päälle
1 dl kermaa ja 1 dl fariinisokeria
3 dl jäisiä puolukoita pakasteesta

Sekoita kerma ja fariinisokeri kattilassa.
Kiehauta 2 minuuttia koko ajan sekoittaen. Kastike sakenee sopivaksi.
Lisää kastikkeeseen jäiset puolukat. Sekoita.
Nostele kinuskipuolukkaseos annosmaljoihin pohjan päälle.
Ripottele pinnalle muutama jäinen mustikka tai puolukka.
 
 
Hyvää on.

perjantai 14. marraskuuta 2014

Kasvispasta

Pastaruuat syntyvät nopeasti ja ne ovat herkullista syötävää.
Tein vaihteeksi kasvispastan, se on kevyttä  ja raikasta.
Katselin Ruoka.fi sivuilta heidän kasvispastaversiotaan. Se kuulosti mehukkaalta,
joten mukailin ohjetta ja käytin oman kaappini tarjontaa.
Kastike oli loistava ja yksinkertainen, sen aion pitää muistissa jatkossa.

1 kesäkurpitsa kuutioina
1 porkkana pieninä kuutioina
2 valkosipulinkynttä murskattuna
2 rkl oliiviöljyä

Huuhtele kesäkurpitsa ja kuori porkkana. Kuutioi.
Kuullota kasvikset ja valkosipulimurska öljyssä pannulla noin 10 minuuttia.

1 iso kypsä tomaatti kuutioituna
vajaa kourallinen persiljasilppua

Lisää pannulle tomaattikuutiot ja persiljasilppu.
Anna kasvisten kypsyä hetken aikaa.
Mausta ripauksella suolaa ja mustapipurirouhetta.

 250 g tuoretta durumvehnätagliatellea
Keitä suolalla maustetussa vedessä kypsäksi noin 2 minuuttia.

Sekoita kastike
2 rkl oliiviöljyä, 1 rkl dijonsinappia, 1 tl ruokosokeria
suolaa ja mustapippurirouhetta

Valuta pasta ja sekoita joukkoon kastike. Lisää lopuksi mukaan
kasvisseos. Lisää annoksille salaattia.

torstai 13. marraskuuta 2014

Broilerifileet sienien ja riisin kera

 Tämän päivän lounas syntyi nopeasti hetken inspiraatiosta.
Päätin yhdistää sienet broileriin. Tummia herkkusieniä ostin jo viikonlopuksi, mutta ne 
olivat unohtuneet jääkaappiin. Sienisalaatti sopi mukavasti tähän ateriaan
kastikkeenomaisesti fileille. Ensimmäistä kertaa valitsin Huhtahyvän sienisalaatin.
Se yllätti positiivisesti, oli kuin kotona tehtyä. Tulen ostamaan sitä jatkossakin.
 Siitä saa helpon kastikkeen liharuoille ja tietysti myös levitteen alkupaloille.


Broilerinohutfileet 400 g
Mausta fileet limemehulla. Ripottele pinnalle currya.
Paista kevyesti voi/öljyseoksessa. Mausta mustapippurilla ja ruususuolalla.
Pienennä lämpö miedolle ja peitä pannu esim silikonikannella.
Fileet kypsyvät ja pysyvät lämpiminä.

Ruskeat herkkusienet, rasiallinen, puhdista ja pilko sienet.
Paista ne kuumassa voissa, kunnes neste on haihtunut. 
Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Keitä lisäkeriisi, riisin kypsentämisen voit aloittaa samalla,,
kun  aloitat fileiden kypsentämisen.

Sienisalaatti olikin valmiina, joten sitä nostellaan annoslautasille.
Huuhdo salaattimix, pilko mukaan salaattisipulia,
pirskottele päälle limemehua ja oliiviöljyä.

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Pannukakut marjoilla

 Jääkaappiin oli kertynyt purkkeja, jotka olivat puolityhjiä, avattuja, osittain käytettyjä.
Koska olen tarkka kokkaaja, en halua heittää käyttökelpoisia raaka-aineita hukkaan.
Yhdistin kermaa, maustamatonta jogurttia ja rasvatonta piimää.  Tästä nestekoostumuksesta
ei tule ohukaisia  vaan pannukakkuja. Taikinaan on käytettävä lähinnä piimän takia ruokasoodaa, 
joka nostattaa lopputuloksen pannukakuiksi. Jotenkin toivon purkkeihin jäävän rippeitä,
että saan herkutella pannukakuilla tai ohukaisilla.  
Otetaanko teillä rippeet käyttöön ja paistetaan pannukakkuja ?


Pannukakut

1 dl kermaa, saa olla yli viimeisen käyttöpäivän
1/2 prk eli n 1 dl maustamatonta jogurttia tai mitä kaapissa sattuu olemaan
3-4 dl rasvatonta piimää
2 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja
3 rkl sokeria, 2 tl vaniljasokeria ja ripaus suolaa
1 tl ruokasoodaa
Sekoita maitotuotteet yhteen tasaiseksi. Vispaa joukkoon kananmunat. Lisää sokerit ja suola.
Sekoita jauhoihin ruokasooda ja lisää se nesteseokseen. Vatkaa tasaiseksi.
Anna taikinan vetäytyä puolisen tuntia. 
Paista pannukakkuja juoksevassa Flora-kasvisrasvassa.
Nautimme pannukakut mustikoiden, mansikoiden ja vadelmahillon kera.
 

tiistai 11. marraskuuta 2014

Vuohenjuusto-punajuurikeitto


Punajuuret ja vuohenjuusto, molemmat, löytyivät jääkaapista. Punajuuret on parasta 
käyttää ennen nahistumista, sillä jääkaappisäilytys ei estä nahistumista. Vuohenjuusto
oli yrttimaustettua ja sen ostin -30%:n kyltillä, joten eipä kannata jäädä odottamaan
päiviä vaan paras on valmistaa heti ruuaksi. Eilen käytin naturellin vuohenjuuston salaattiin,
mutta eipä haittaa jos tänään syödään keittoa. Vuohenjuusto on niin hyvää.
Katsoin, miten Helsingin Sanomien ruokasivuilla oli valmistettu kyseinen keitto
ja mukaelin sen mukaan oman keittoni.

1/2 kg punajuuria kuorittuina ja paloiteluina
1 palsternakka kuorittuna ja kuutioituna
n 10 dl vettä + 1 kasvisliemikuutio
1 isohko sipuli
tilkka rypsiöljyä
175 g pehmeää yrttimaustettua vuohenjuustoa
1 dl kermaa
ripaus ruususuolaa
pinnalle persiljaa

Kuori ja hienonna sipuli, kuullota se kattilassa öljyssä. 
Lisää kattilaan vesi ja kasvisliemikuutio.
Lisää kuoritut ja paloitellut punajuuret ja palsternakka kattilaan.
Keitä punajuuret pehmeiksi. Soseuta  keitto sauvasekoittimella.
Lisää joukkoon vuohenjuusto ja anna sen sulaa. 
Lisää kerma, jos keitto on liian sakeaa voit lisätä myös vettä.
Kuumenna keitto. Tarkista maku ja lisää ripaus suolaa.
  
Lisää pinnalle silputtua persiljaa. Nauti vaikkapa ruisnäkkärin kera.

maanantai 10. marraskuuta 2014

Vuohenjuustosalaatti

 Tänään lounas oli kevyehkö, mutta niin hyvää. Salaattien parhaimmistoa
on vuohenjuustosalaatti. Pitkästä aikaa tein taas ja vähän eri versiolla.
Salaatti oli osittain lämmintä. Paistoin kevyesti vuohenjuuston ja kirsikkatomaatit.
Ruisleipä sopi hyvin salaatin lisukkeeksi.

Vuohenjuustosalaattiin sekoitin friseetä, kurkkua viipaleina, makeaa suippopaprikaa
ja päärynäviipaleita. Kastikkeena sitruunavineigrette.
Salaatin päälle lisäsin pannulla öljytilkassa kypsennetyt kirsikkatomaattipuolikkaat.
Niissä mausteiksi ripottelin ne sopivat suola, sokeri, mustapippuri.
Lopuksi paistoin vuohenjuustoviipaleet pannulla ja levittelin ne salaatille.
Ihan lopuksi päälle persiljaa, kun sitä sattui olemaan.
 
 Hyvää on. Paitsi taas kuvaaminen tuotti tuskaa. Näillä mennään.

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Lohta, pihviä ja täytekakkua, isänpäivälounas

 Tänään, isänpäivänä, lounastettiin päivänsankarin toivomusten mukaan.
Ensi syötiin kylmäsavulohta salaattipedillä. Pääruoaksi entrecote-pihvit, uunissa kypsytetyt 
lohkoperunat ja palsternakkasoirot. Jälkiruoaksi vähän myöhemmin, kun saatiin vieraita,
vanhanajan täytekakkua kahvin kera.

Kylmäsavulohta salaattipedillä 
Sekoitin salaatiksi friseetä, suippopaprikaa, kurkkua, salaattisipulia.
ripaukset ruususuolaa ja sokeria, puristettua sitruunamehua, hyvää oliiviöljyä
Päälle ohuita viipaleita kylmäsavulohta. Kastike maustamatonta jogurttia,
tilkka kermaa, mustapippuria, ruususuolaa, tilliä

 Entrecote-pihvi voi-öljyseoksessa pannulla paistaen,
mausteet suola ja mustapippurirouhe
Perunalohkot uunissa paistaen, rypsiöljyä, mausteet  mustapippuri, paprika, suola
ja keltasipulipuolikas viipaleina.
Palsternakka soiroina, rypsiöljyä, mustapippuria, paprikaa ja suolaa
Kirsikkatomaattilohkot.

Juomana täyteläinen punaviini GatoNegro ja vesi

Vanhanajan marja-kermatäytekakku

 Pohja
4 kananmunaa 1 1/2 dl sokeria, 3/4 dl perunajauhoja, 1 dl vehnäjauhoja, 1 tl leivinjauhetta.
Vaahdota munat ja sokeri. Siivilöi joukkoon jauhoseos, Sekoita varovaisesti,
Kaada esim irtopohjavuokaan. Voitelin öljyllä. Paista 200-astetta 30 minuuttia.
Anna jäähtyä ennen irroitusta.

Halkaise kakku kahteen tai kolmeen osaan.
Kostuta omenamehulla.
Levitä pohjalle vadelmahilloa, tomusokerilla maustettua mascarpone-kermavaahtoa,
rikottuja mansikoita, toinen krs toista sama, päällimmäiseksi kakkulevy.
Anna vetäytyä jääkaapissa  mielellään yön yli.
Vatkaa kerma, vaniljasokeri ja tomusokeri kiinteäksi vaahdoksi.
Levitä vaahto kakulle haluamallasi tavalla. Koristele vaikkapa karkeilla.


lauantai 8. marraskuuta 2014

Savunieriäpasta

Valmistin tänään elämäni ensimmäisen kalapastan. Ostin eilen savustetun nieriän, nieriä on meillä se paras kala. 
Mietin tänään mitä nieriästä tekisin, jotain uutta ja erilaista.
Hetken mielijohteesta päätin kokeilla pastaa. Selailin netistä, onko sitä kukaan muu tehnyt
aikaisemmin. Olihan siellä ohjeita eli tehty oli. Pysähdyin Yhteishyvän kohdalla ja käytin 
ohjetta mukaellen.  Kyllä kala sopii pastaankin. Kannattaa kokeilla. Ensi kerralla
käytän herneiden tilalla rucolaa. Hyvin herneetkin sopivat.

Savunieriäpasta kolmelle

250 g spagettia käytin kokojyvää,
 ruususuolaa ja runsaasti vettä
Keitä spagetti al denteksi. 

1 rkl öljyä
1 sipuli ja 1 valkosipulinkynsi hienonnettuina
200 g savustettua nieriää ruodottomina paloina
mustapippuria, ripaus suolaa
1 ps pakasteherneitä
1/2 dl kermaa, 2 rkl pastan keitinvettä
 pari palaa yrttivuohenjuustoa murennettuna
1 rkl sitruunamehua
Kuumenna öljy pannulla ja kuullota hienonnetut sipulit. 
Lisää jäiset pakasteherneet. Mausta. Kypsytä 2 minuuttia.
Lisää kerma ja pastan keitinvettä. Anna kiehua hiljakseen muutama minuutti.
Murenna joukkoon yrttivuohenjuusto.
Lisää paloiteltu nieriä, joka saa lämmetä kastikkeessa.
Purista mukaan sitruunamehu.


perjantai 7. marraskuuta 2014

Marjoja, jogurttivaahtoa ja kaurakeksiä

Kesämarjojen syönti on jo aloitettu. Se on tarpeellista sekä marjojen  että täynnä olevan pakastimen takia. 
Marjat pursuvat sieltä joka kerta, kun avaan oven. Tänäänkin oli vaikea mahduttaa
kahta jäätelöpakkausta pakastimeen. Meniväthän ne sinne, kun otin pari marjarasiaa pois.
En käsitellyt marjoja mitenkään, asetin ne  annoksille puolikohmeisin ja saivat sulaa
vielä lautasella hetken aikaa.
 Kaurakeksit ovat sekä hyviä että murenevia.
Kuvissa ne ovat vielä ehjinä, mutta murenevat ensimmäisestä lusikan kosketuksesta.
Murusteena ne sekoittuvat hyvin jälkiruoan muiden ainesten kanssa. 
Ne ovat kovin helppoja valmistaa. Ajattelin tehdä niitä jälkiruokiin tarvittaessa.
Ovat lisäaineettomia, valmiskekseissä on usein lisäaineita. Itsetehdyt maistuvat paremmilta.


Kaurakeksit 12 kpl

6 rkl voita  / tai leivontamargariinia
1 1/2 dl kaurasuurimoita
6 rkl vehnäjauhoja
3 rkl sokeria
Sulata rasva kattilassa liedellä tai mikroaaltouunissa täydellä teholla 20 sek.
Sekoita rasvaan kaurasuurimot, vehnäjauhot ja sokeri.
Nosta 12 nokaretta pellille leivinpaperin päälle. Tasoitin hieman.
Kypsennä uunin 200-asteessa noin 12 minuuttia. Jäähdytä.

Jogurttivaahto 12 annosta

5 dl turkkilaista jogurttia 10%
tilkka kermaa / ei pakollista
n 6 rkl juoksevaa hunajaa
2 tl vaniljasokeria
Vaahdota.

Mansikoita ja vadelmia sekä muutama mintunlehti.
Kokoa annokset haluamallasi tavalla. Nauti.


torstai 6. marraskuuta 2014

Näkkileipä ja luomuhedelmä-porkkanamehu


Leksandin näkkileivät ovat mielestäni parhaat. Tosin tämä on makuasia, josta ei 
voi kiistellä. Jokaisella meillä on omat mielipiteensä mikä on paras, niin näkkileivästäkin.
Kun illalliseni oli varsin niukka, näkkileipää ja luomumehua, päätin kirjoittaa
näkkileivästä. Tämä ei ole  sponssattu juttu, vaan ihan omasta mielipiteestäni syntynyt.

Lainaan Leksandin sivuilta näkkileivän historiaa.
Leksandsin tarina alkoi 1920-luvulla, kun yrityksen perustajat Joon Olof ja Anna Olsson pystyttivät pienen leipomon omaan kotikyläänsä Taalainmaalle. Alkuun leipomo valmisti tuotteitaan pääosin oman kylän asukkaille. Sana erinomaisesta näkkileivästä levisi kuitenkin nopeasti ja leipomoon tarvittiin pian käynnistämisen jälkeen lisää työvoimaa. Perheen lapset, kolme tyttöä ja kaksi poikaa, saivatkin luvan kääriä hihansa ja osallistua varhaisessa iässä leipomon päivittäisiin askareisiin. Tuohon aikaan kaikki työ oli pitkälti aikaa vievää ja raskasta käsityötä.

Leksandsilla valmistetaan vielä tänä päivänäkin aitoa, leipomon kotipaikkakunnalle tyypillistä täysjyvänäkkileipää. Valmistuksessa käytetään ainoastaan luonnon omia raaka-aineita. Valmistettavan näkkileivän tärkein raaka-aine on laadukas ruis. Ruis hankitaan tarkkaan valikoiduilta, ”Svensk Sigill” sertifioinnin saaneilta sopimusviljelijöiltä. Ruis pyritään hankkimaan mitä kasvavimmissa määrin oman lähialueen viljelijöiltä. Kauimmaiset viljelijät ovat tänä päivänä 340 km päässä leipomosta.

Leksands on Ruotsin modernein ja toiseksi suurin näkkileivän valmistaja. Leipomon tavoitteena on tarjota kuluttajille korkealaatuista näkkileipää, ei olla suurin. Ammattitaitoinen henkilökunta, korkealaatuiset raaka-aineet ja pitkät, aina 1920-luvulta asti olevat perinteet, antavat Leksandsin valmistamalle näkkileivälle sille ominaisen hyvän maun.

Kokoan näkkileivän itselleni yksinkertaisesti näin levitettä, pari juustoviipaletta,
tällä kertaa se on suomalaista edamia, suomalaista kurkkua ja persiljaa.
Juomaksi valikoitui luomu hedelmä-porkkanamehu. Se sattui olemaan ruotsalaista
Rynkebyn tekemää, jota markkinoi meille Arla. Mehu on valmistettu täysmehutiivisteistä.
Sisältää 70% omena-, 20% appelsiini-, 7% porkkana- ja 3% sitruunatäysmehua.
Kaikki ainesosat ovat luomua. Eniten mehusta erottui porkkana, vaikka sitä on vain 7%.
Mehu oli hyvää, mutta täysmehuksi käsittely ja mehujen yhdistäminen mehutuotteeksi
kuulostaa moninkertaiselta.  Mietin, tehdäänkö Suomessa  luomuporkkanamehua.

 Sattuipa näkkileipäpaketin ja vanhan Teema-kulhon värit hyvin yhteen.
Vadissa säilytän näkkileivän. Teemaa ei ole pitkään aikaan valmistettu sinisenä.

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Jauheliha-palsternakkapiirakka

Pitkästä aikaa leivoin suolaista piirakkaa. Käytin siinä 10%:n naudanjauhelihaa,
kasviksena toimi palsternakka. Pohjataikinaan sekoitin spelttijauhoja, ne antavat mukavan 
makeahkon maun. Vehnäjauhoissa on enemmän sitkoa, joten niitä voi halutessaan
 käyttää, puolet ja puolet spelttiä ja vehnäjauhoja. 
Speltin tilalle sopivat grahamjauhotkin.  
Koska meillä tykätään syödä suolaiset piirakat lämpiminä, ei piirakka joutanut levähtämään.
Jäähtyessään piirakka tiivistyy ja sitä on helpompi leikata. 
Huomenna loput piirakasta on jo vetäytynyt.

Jauheliha-palsternakkapiirakka 

 Pohja
150 g kylmää voita kuutioina
3 dl spelttijauhoja (tai vehnäjauhoja ja spelttiä tai graham)
3 rkl kylmää vettä
Nypi jauhot ja voi murumaiseksi. Lisää vesi nopeasti sekoittaen.
Painele taikina voideltuun vuokaan. Pistele haarukalla.
Esipaista 200-asteessa 10 minuuttia.

Täyte
300 g jauhelihaa nauta/10%
2 rkl rypsiöljyä
400 g tomaattimurskaa
250 g palsternakkaa kuorittuna ja suikaloituna
3 tl kuivattua basilikaa
1 iso valkosipulinkynsi raastettuna
mustapippuria rouheena ja ruususuolaa
Ruskista jauheliha pannulla öljytilkassa. Lisää tomaattimurska,
kuorittu ja juustohöylällä lastuiksi vedetty palsternakka.
Lisää mukaan mausteet. Anna kiehua ilman kantta, neste saa haihtua.
Kaada sopivasti haihtunut täyte piirakkapohjalle. Levitä tasaiseksi.

Päälle
Viipaloi piirakan päälle pari isoa tomaattia. 
Ripottele pinnalle juustoraastetta.
Paista 200-asteessa  noin 30 minuuttia.
 
 
Tarjoa salaatin kera.

tiistai 4. marraskuuta 2014

Kurpitsa-riisikeitto

 
 Erilaisia kurpitsoja on nyt tarjolla kiitettävästi. Ostin tänään myskikurpitsan.
Se sopii hyvin myös keittoihin. Tein tänään kurpitsa-riisikeiton, johon käytin hyvää arborio-risottoriisiä.
 Kurpitsan mietoon makuun sopii riisi hyvin. Tämä keitto sopii pääruokana,
on tarpeeksi ruokaisa, mutta ei liian raskas.

1 kuorittu myskikurpitsa kuutioituna ja siemenet poistettuna
2 rkl hyvää oliiviöljyä
ripaukset suolaa ja mustapippuria
1 sipuli hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
170 g noin 2 dl risottoriisiä
1 3/4 omenamehua / tai valkoviiniä
1 l kasvislientä
annoslautasille
n 100 g vuohenjuustoa pieninä paloina /kaupasta löysin vain yrteillä maustettua
persiljaa
 Kuumenna uuni 200-asteeseen. Levitä kurpitsapalat uunivuokaan, ripottele päälle
oliiviöljyä ja suolaa ja pippuria. Sekoita, että öljy leviää tasaisesti
kurpitsapaloille. Paahda 30 minuuttia, kunnes kurpitsa on kypsää.

Kuumenna kurpitsojen kypsyessä 2 rkl öljyä kattilassa. Lisää sipulit ja 
kuullota miedolla lämmöllä 5 minuuttia. Lisää riisi ja kuullota
2 minuuttia sekoittaen. Lisää omenamehu (tai valkoviini) ja anna kuplia sekoittaen,
kunnes mehu/viini on imeytynyt. Lisää sekaan kasvisliemi ja kiehauta.
Madalla lämpöä ja anna kiehua hiljaa n 20 minuuttia, usein sekoittaen, kunnes
riisi on kypsää. Lisää joukkoon kurpitsapalat. Tarkista maku ja lisää
tarvittaessa suolaa ja pippuria. Annostele keitto lautasille,
lisää pinnalle vuohenjuustokuutioita ja hienonnettua persiljaa.

Kannattaa kokeilla tätä keittoa.

maanantai 3. marraskuuta 2014

Aroniamarjapuuro


Syyskesällä sain aroniamarjoja, joista keitin hyytelöä. Hyytelöstä tuli hyvää
ja sopivan hytisevää. Siivilöin marjaseoksesta mehun erikseen, jonka sokerin kera
keitin hyytymään  hyytelöksi. Sanotaan, että marjojen kuorissa on paljon vitamiineja ym.
Siksi säilöin pakastimeen kaikki jääneet kuoret ja niistä syntyi hyvää vaahdotettua puuroa.

Lainasin  Vinkkilän Luomutuote-sivuilta tutkimuksiin perustuvaa tietoa marja-aronian sisällöstä.
Beetakaroteenia  2,4 mg, vitamiineja E- 5,1mg,  K- 1,5 mg, B2 10 mg, C- 50 mg, B1 1mg
B6 2mg, antosyaniideja 85 mg, polyfenoleja 20 mg, quinichappoa 6 mg  / kaikki/100g.

Kivennäis- ja hivenaineita on aroniassa erittäin runsaasti esimerkiksi: magnesiumia, 
rautaa, molybdeniä, mangaania, kuparia, booria ja jodia. 
Henkilöiden, joilla on alhainen verenpaine ei tulisi käyttää aroniaa säännöllisesti.
Marja-aronia sisältää hivenaineita, booria, jodia, kuparia, mangaania, 
magnesiumia, molybdeeniä ja rautaa.

Aroniamarjapuuro 

3 dl aroniamarjojen kuorisosetta
6 dl vettä, 1 dl ruokosokeria, ripaus ruususuolaa
3/4 dl kokojyvämannasuurimoita
Keitä kuorisosetta vedessä noin 7 minuuttia. Lisää sokeri ja suola.
Vatkaa mukaan mannasuurimot. Keitä noin 8 minuuttia.
Anna jäähtyä. Vatkaa tasaiseksi. Puuron väri ei muutu, mutta se vaahtoutuu kuohkeaksi.
Vaahdota kermaa, johon on ripautettu hieman vaniljasokeria.
Tarjoa puuro kermavaahdolla. Lisäsin mukaan vielä muutaman mansikan.

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Salaattia ja revittyä possunlihaa

Taas ja jo nyt meillä kypsyi possua uunissa. Ylikypsä rypsipossu on todella hyvää.
Sekoitin possulle salaatin. Se on aivan perussalaattia, koska  ylikypsäliha on pääroolissa.
Salaatissa friseetä, suippopaprikaa, kurkkua ja paljon salaattisipulinvartta.
Kastike vineigrette  sitruunamehulla.
Sipulia saa olla salaatissa runsaasti, koska se sopii hieman rasvaiselle possunlihalle.
Tomaattimozzarellasalaatti oli alkusalaattina.
Possuresepti  löytyy tästä linkistä

Kaikkein vaikein vaihe tähän postaukseen oli kuvaaminen.
En edelleenkään osaa kuvata väähässä valossa.
Pitää kai opetella kun joskus aikaa siihen löytyisi.

lauantai 1. marraskuuta 2014

Omenakakku

Kakun ohje on Omena päivässä-kirjasta, jonka alkuperäinen toteutus Karen Bermani ja Melissa 
Petitto, suomentanut Anna Rantanen, kustantaja Moreeni.


Omenakakku

125 g voita huoneenlämpöisenä
2 1/2 dl sokeria
2 kananmunaa vatkattuna
3/4 dl rasvatonta piimää
1 tl vaniljauutetta
4 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
1 iso vihreä omena kuorittuna ja kuutioina

Muruseos
3/4 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
2 rkl ruokosokeria
1 tl kanelia
3 rkl kylmää voita kuutioina

Vaahdota sokeri ja voi. Lisää munat, piimä, vaniljauute ja vatkaa tasaiseksi taikinaksi.
Sekoita toisessa kulhossa jauhot ja sooda. Lisää jauhoseos vähitellen taikinaan koko
ajan vatkaten. Kääntele sekaan omenakuutiot ja kaada taikina vuokaan.
Käytin 22 cm:n silikonivuokaa. Voitele vuoka ellei se ole silikonia.

Sekoita muruseoksen jauhot, sokeri ja kaneli. Nypi sekaan voi.
Ripottele muruseos kakun päälle.

Paista uunin 175-asteessa noin 50-60 minuuttia. Anna kakun jäähtyä vuoassa
10 minuuttia, ennenkuin kumoat sen.

Tämä kakku sopii myös joulukakuksi.