lauantai 31. toukokuuta 2014

Persikkakeikauskakku

 Aikomukseni oli leipoa raparperikeikauskakku, mutta kaupassa ei ollutkaan raparperia. 
Valitsin tilalle persikat ja ihan hyvä valinta sekin on.Valkosuklaata tuli kakun sisälle ja päälle.
Olen jo aikaisemmin kertonut, että koristelutaitoni ovat aika heppoiset.
Harjoittelin taas näitä taitoja. Käytin vain lusikkaa valkosuklaan levittämiseen tai valuttamiseen.
Olisi pitänyt valita tasainen veitsellä levitettävä vaihtoehto.

3 persikkaa viipaleina
50 g voita/ margariinia kuutioituna
1 dl sokeria
Ota irtopohjavuoka (24-26 cm). Leikkaa pohjalle leivinpaperi.
Levitä pohjalle tasaisesti persikkaviipaleet. Levitä päälle voikuutiot ja sokeri.
Taikina
150 g voita/margariinia huoneenlämpöistä
1 dl sokeria
2 munaa
100g valkosuklaata sulatettuna
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta ja 1 tl vaniljasokeria
noin 1 dl mantelijauhoja
yhden appelsiinin kuoriraaste ja 1 dl appelsiinimehua
Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat kevyesti vatkaten.
Lisää sekoittaen valkosuklaa.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan.
Lisää appelsiiniraaste ja -mehu sekoittaen.
Levitä taikina tasaiseksi vuoan  pohjan päälle.
Paista 175-asteessa alatasolla noin 50 minuuttia.
*
Sulata koristamiseen 100 g valkosuklaata.
Koristele valintasi mukaan.

Kakun olisi voinut tarjota ilman valkosuklaakuorrutustakin.
Oli muuten hyvää. Seuraavaksi kokeilen raparperista.

perjantai 30. toukokuuta 2014

Kuusenkerkkäsiirappia - Mozzarella-tomaattikirjolohifileet

 No niin, nyt on kuusenkerkät  keitetty siirapiksi. Valitsin hyvin suositun blogin, Herkkusuun lautasella, ohjeen, jota noudatin.
 Huomasin kyllä, että ohje oli ehkä jäänyt hieman
puolitiehen ja vaikka luin kommenttikysymykset vastauksineen ei ohje auennut minulle.
Arvuuttelin mielessäni kuinka tulkitsen ohjetta. Ensinnäkin vesimäärä ei selvinnyt ohjeesta.
 No laitoin 2 1/2 litran satsiin vettä kaksi litraa ja kerkät peittyivät juuri ja juuri. 
Liotusvaiheen jälkeen olin epätietoinen kaadetaanko vesi pois ja otetaan uusi vesi.
 Päättelin, että en kaada ja käytin liotusveden kokonaan siirapin keitto- ja haudutusvaiheeseen.
Seuraavaksi ihmettelin sokerin määrää se oli 2 litraan 5 dl, 
lisäsin määrää kahdeksaan desiin. Sokeri oli tavallista eikä hillosokeria.
Lopputuloksena on hyvää kuusenkerkkämehua, joka on siirappimaisen makeaa.
Kyllä tämä meillä käytettyä tulee, sopii liemimäisenä aamujogurteille, salaatinkastikkeisiin, 
jälkiruokiin ja mihin  nyt keksinkään.

Kuusenkerkkäsiirappi
2 l kuusenkerkkiä / minulla  oli 2 1/2 dl
5 dl sokeria / laitoin 8 dl
2 l liotusvettä / tämä puuttui kokonaan ohjeesta, jossa luki vain vettä
Pane kuusenkerkät kylmään  veteen kattilaan kunnes ne peittyvät. Anna niiden olla vedessä yön yli.
Hauduta kerkät vedessä miedolla lämmöllä noin pari tuntia ja anna kerkkäveden tämän jälkeen seistä tunti pois lämmöltä kannen alla. 
Siivilöi kerkät pois ja kaada kerkkävesi takaisin puhtaaseen kattilaan.
Lisää sokeri ja anna sen liueta miedolla lämmöllä koko ajan hämmentäen. Keitä siirappia noin 20 minuuttia tai puolisen tuntia ja kuori tänä aikana kaikki mahdollinen kuona pois siirapin pinnalta.
Minä huuhdoin kerkät ennen liotusta eikä mitään kuonaa ilmennyt.
Pullota tai purkita siirappi (mehu) . 

********

Mozzarella-tomaattikirjolohifileet

Tänään piti syödäkin jotain. Ostin kotimaisen kirjolohifileen ja siitä syntyi
makoisa ateria lisukkeineen.  Huomasin, että  aurinkokuivattu tomaatti sopii hyvin
kalalle. Seuraavalla kerralla laitan vain sitä juuston kera fileille.
Kirjolohifilee on aika ohut, joten täyte on ihan paikallaan.
Vedin fileestä nahan pois ja leikkasin sopiviksi paloiksi. Maustoin suolalla ja
mustapippurirouheella. Paistoin molemmin puolin voissa pari minuuttia per puoli.
Nostin fileet uunivuokaan ja nostelin fileille aurinkokuivattua tomaattia ja tuoreen
tomaatin viipaleet. Viimeiseksi päälle mozzarellaviipaleet. Sitten uuniin 225-asteeseen 
noin viideksi minuutiksi, kunnes juusto on sulanut.  Juustolle ripottelin maustepippuria.

Fileet nautittiin varhaisperunoiden ja salaatin kera.
Salaatissa on tammenlehtisalaattia, maitohorsman lehtiä, tomaattipaloja,
ruohosipulia ja kuusenkerkkiä kevyesti rouhaistuna sekä eiliseltä jäänyt oliiviöljy-mansikkakastike.

torstai 29. toukokuuta 2014

Maitohorsmaa sitruunavoikastikkeella

 Tänään kävin metsässä, sää oli otollisen aurinkoinen. Nyt sataa jo vettä.
Pääasiana oli poimia kuusenkerkkiä siirappia varten. Metsä oli omani, joten
lupapuoli oli kunnossa. Poimin 2 1/2 litraa kuusenkerkkiä. Lisäksi tarjolla oli hyvännäköistä 
nuorta maitohorsmaa, joten sitäkin taitoin mukaan aterian verran. Mukana ollut siskoni löysi
korvasieniä kolme kappaletta. Enempää ei löytynyt vaikka etsimme sopivista paikoista.
Laitoin maitohorsmat vesikannuun odottelemaan h-hetkeä.
Etsin sopivan ohjeen, sillä en ole ennen tehnyt parsan tyyliin horsmaa.
Tein Sami Tallbergin reseptin mukaan hieman mukaellen. 
 Maitohorsman ulkonäkö kypsennettynä oli pettymys.
Luulin, että se näyttää raikkaammalta, Maku oli ihan ok ja suuri plussa kastikkeesta
 Huuhtele kevyesti maitohorsmat. Leikkaa varrenpäistä kova osuus pois.
 Olisin saanut leikata enemmän, mutta jätin lautasen reunalle syöntivaiheessa kovat osuudet.
 Riivin jonkun verran lehtiä pois ja käytin niitä salaattiin. 
 Höyrytin horsmat suolalla maustetussa vesitilkassa noin minuutin verran.  
Valutin ja nostin voi-sitruunakastikkeeseen ja pyörittelin siinä varsia.
Päälle ripaus ruususuolaa ja mustapippuria.

Voi-sitruunakastike
75 g voita
2 valkosipulinkynttä
lipstikkaa kolme lehteä eli lehtiruusuke
1/2 sitruunan mehu
Laita voi pannulle ja anna sen sulaa kuohuvaksi. Lisää murskatut valkosipulikynnet
ja lipstikka. Anna voin kiehua, että neste haihtuu ja voi ruskistuu.
Purista sitruunamehu voisulaan. Anna tekeytyä 5 minuuttia. Siivilöi.

Sekoitin vielä salaatin, jossa on friseetä, huuhdeltuja maitohorsmanlehtiä, kuusenkerkkäsilppua, 
retiisirenkaita, ruohosipulia. Kastikkeena oliiviöljy-mansikkavinegrette.
Uusia perunoita keitin myös  ja voi-sitruunakastike sopi niille erinomaisesti.

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Lipstikkalasagne

 Sisareni puutarhassa kasvaa  paljon yrttejä, joista riittää meille tuliaisiksi asti. Kiitos vaan.
Nyt sain häneltä ison kimpun lipstikkaa ja kimpun ruohosipulia.  Tein niistä lipstikkalasagnea.
Tosin ei ihan perinteisellä tavalla. Sanotaanko, että vuoka syntyi helpommalla tavalla
ja lopputulos oli mehukas lasagne. Yhdistin rikottujen lasagnelevyjen mukaan pussinperälle 
jääneet pikkumakaronit ja GoGreenin ohralisukkeen.

6 kpl lasagnelevyjä "murskattuna"
1 1/2 dl tummia sarvimakaroneja 
Keitä lasagne ja sarvimakaronit väljässä suolalla maustetussa vedessä  al denteksi
Kaada voideltuun vuokaan valutettuina ja lisää vuokaan 1 1/2 dl ohralisukeryynejä.
Tietysti voit käyttää vain lasagnelevyjä. Minulla vain sattui olemaan makaronit ja ohralisuke
ja pääsin niistä nyt sopivasti eroon.
kolmesta isosta lipstikan varresta lehdet 
1 1/2 dl ruohosipulia silputtuna
1/2 iso punasipuli silputtuna
2 valkosipulin kynttä pilkottuna
rypsiöljyä
Revi lipstikan lehdet ja huuhtele, kuivaa ja silppua ne. Silppua sipulit.
Kuullota lipstikka ja sipulisilput kuumassa rypsiöljyssä noin 2 minuuttia. 
Sekoita lipstikka-sipuliseos  vuokaan lasagnen joukkoon.

Valkoinen kastike
3 rkl voita
4 dl rasvatonta maitoa + 1 kasvisliemikuutio
150 g tuorejuustoa
1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl kermaa
1 rkl paprikajauhetta
1 tl maustepippuria, ripaus suolaa
pinnalle emmental-juustoraastetta
Lisää kattilaan voi ja kiehauta se. Lisää maito ja murenna mukaan kasvisliemikuutio.
Sekoita tuorejuusto, kerma ja vehnäjauhot tasaiseksi.
Vispaa seos kiehuvaan maitoon. Lisää mausteet ja kypsennä sekoittaen 5 minuuttia.
Kaada maitokastike vuokaan. Levitä pinnalle juustoraaste.
Kypsennä uunin 200-asteessa keskitasolla noin 25 minuuttia.
 
Lipstikkalasagne on valmista.

tiistai 27. toukokuuta 2014

Mansikkavaahto - Leipäjuustosalaatti puolukkakastikkeella

 Lauantaina valmistin meille kokoontuneelle kerholle ruokaa.
Valitsin helposti toteutettavia, kuten salaatit ja uunirisoton, josta postaus alempana.
Jälkiruoaksi tein mansikkavaahtoa.

1 rs tuoreita mansikoita
1/2 dl sokeria
1 kananmunan valkuainen
1 tlk vispikermaa
2 rkl kookoshiutaleita
Huuhtele mansikat ja pilko ne pieniksi. Voit jättää muutamia hieman isommuksi.
Ne tulevat annosten päälle.Vatkaa valkuainen vaahdoksi ja samoin kerma.
Lisää kookoshiutaleet ja sokeri kerman joukkoon. Yhdistä vaahdot ja pienityt mansikat.
Annostele, lisää pinnalle mansikkaviipaleita ja kookoshiutaleita


Leipäjuustosalaatti oli alkuruokana.
 1 rk rucolaa ja 1 rk tammenlehtisalaattia
1/4  hunajamelonia kuutioina, pala kurkkua kuutioina, 
1/2 juustoleipä kuutioina
Pirskottele pinnalle hieman oliiviöljyä.
 
Puolukkakastike
1 1/2 dl puolukoita soseutettuna
3/4 dl kylmäpuristettua oliiviöljyä
2 rkl vaaleaa balsamicoa
2 rkl juoksevaa hunajaa
suolaa ja mustapippuria
Sekoita kastikeainekset keskenään. Tarjoa kastike erikseen

maanantai 26. toukokuuta 2014

Pinaatti-herkkusienisalaatti

Kesä on aloitettu ja sen kunniaksi kokosin tänään salaattiaterian.
Koska korvasieniä ei ole löytynyt, ostin kaupasta isoja herkkusieniä.
Valmistin ne toisin kuin tavallisesti ja se sopi sienille oikein hyvin.

70 g babypinaattia
1 keräsalaatti
nippu retiisejä
pala kurkkua puolikasviipaleina
1/2 prk salaattijuustokuutioita + 2 rkl purkin yrttiöljyä 

Huuhtele ja kuivaa pinaatti. Revi keräsalaatti ja jätä muutama lehti 
ehjäksi ja käytä ne salaattialustana. Pese retiisit ja viipaloi.
Nostele salaatti ja pinaatti vadille.
 Lisää salaattiin kurkut,  retiisit ja salaattijuusto. Ripauta mukaan juuston yrttiöljyä.
Herkkusienet
250 g herkkusieniä viipaleina
2 valkosipulinkynttä raastettuna
2 rkl rypsiöljyä
1 rkl soijakastiketta
1 tl juoksevaa hunajaa
persiljasilppua
Puhdista sienet serlalla. Viipaloi sienet. Kuori valkosipulin kynnet ja raasta ne.
Paista sieniä kuumalla kuivalla pannulla, kunnes neste on haihtunut.
Lisää joukkoon valkosipuliraaste, rypsiöljy ja soijakastike sekä hunaja.
Sekoita nopeasti ja siirrä pannu pois liedeltä.
Tarjoa sienet  erikseen nostettavaksi annoslautasille.

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Pekoni-uunirisotto parsakaalisalaatin kera


Purjo-pekoniuunirisotto 6:lle

2 rkl oliiviöljyä ja nokare voita
300 g savupekonia pienittynä
1 purjo valkoinen osa puolitettuna ja hienonnettuna
400 g arborioriisiä
1 l kasvislientä
1 ps pakasteherneitä
ripaus suolaa ja mustapippuria
1 dl tuorejuustoa esim ricotta
1 sitruunan kuori ja 2 rkl mehua

Lämmitä uuni 200-asteeseen.
Pilko savupekoni. Laita öljy vuokaan ja vuoka uuniin. Lisää vuokaan savupekoni ja anna paistua
2 minuuttia.  Halkaise purjo ja pilko. Lisää purjo uunivuokaan ja anna kuullottua noin 4 minuuttia.
Lisää nyt riisi sekoittaen ja anna kuullottua minuutti. Kaada vuokaan kiehuva kasvisliemi.
Peitä kannella ja anna kypsyä 17-20 minuuttia. Sekoita keskivaiheilla seosta.
Kun riisi on kypsää sekoita joukkoon mausteet ja pakasteherneet. Laita uuniin kahdeksi minuutiksi.
Lisää joukkoon tuorejuusto, sitruunankuori ja mehu sekoittaen. Tarkista maku. 





Parsakaalisalaatti
1 parsakaali höyrytettynä
1/2 prk salaattijuustoa öljyssä
3 pienehköä tomaattia lohkoina
Pilko höyrytetty parsakaali kukinnoiksi. Nostele tarjoilukulhoon. Ripauta hieman suolaa.
Lisää salaattijuusto ja päälle lohkotut tomaatit.

Kastike
4 rkl salaattijuuston marinadia
1/2 sitruunan kuoriraaste ja 1 rkl sitruunan mehua
3 rkl ruohosipulia silppuna, mustapippurirouhetta
Sekoita ainekset ja ripottele kastike salaatille.

lauantai 24. toukokuuta 2014

Omena-myslipiirakka

 Leivoin aamulla iltapäivän vieraita varten. Omenapiirakkkaa leivotaan sadoin erilaisin ohjein.
Tällä ohjeella en ole koskaan aikaisemmin leiponut. Olin tallentanut ohjeen K-kaupan sivuilta.
Joitakin muutoksia tein alkuperäiseen. Käytin leivontamargariinia pitkästä aikaa.
On kyllä todettava, että voilla leivottuna  maku olisi paljon täyteläisempi.

200 g leivontamargariinia tai voita
2 dl sokeria
1 kananmuna
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
2 dl ruokakermaa
Täyte
1 kg vihreitä kiinteämaltoisia omenoita
3 rkl sokeria
2 rkl sitruunamehua
4 dl luomu hunaja-mantelimuromysliä
4 tl kanelia
Lisäksi vaniljakastiketta
Kuori ja raasta täytteen omenat karkeaksi raasteeksi tai kuutioiksi.
Sekoita sokeri ja sitruunamehu joukkoon.
Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna hyvin vatkaten.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan vuorotellen kerman kanssa.
Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle.
Jos raasteessa on nestettä kaada se pois. Levitä omenaraaste/kuutiot taikinan päälle.
Ripottele pinnalle muromysliä ja kanelia.
Paista uunin alaosassa 200-asteessa 20 minuuttia.
Tarjoa vaniljakastikkeen kera.
 Tässä iltahämärässä otettu piirakkapala ilman vaniljakastiketta.
 Piirakka uunipellillä omenaraasteella. Oikeastaan raaste olikin pieniä omenakuutioita.
Niinpä nestettä ei irronnut ollenkaan.
 Piirakalle on levitetty mysli ja kaneli ja se on menossa uuniin.

perjantai 23. toukokuuta 2014

Ruisleipää jauhelihamurulla ja jäätelöä hedelmäsalaatissa

Ihana hellepäivä tänään. Nautin auringosta ja leppeästä lämpimästä ulkona.
Sisällä avasin ikkunoita  ja raikas läpiveto leyhytteli koko huoneiston läpi.
Oli mukavan pysähtynyt tunnelma. Mitäkö tein ? Virkkasin bambulangasta keittiöluutuja.
 Parempia en tiedä kuin nämä bambulangasta olevat.
 Bambulanka on luonnonmukainen, antibakteerinen, hajuton, allergiaystävällinen, imukykyinen.
Lisää tietoa saat Greenstonen sivuilta.   

Toki pitihän tänään syödäkin ja mahdollisimman simppeliä. Lopuksi jotain kylmää ja hedelmäistä.

Ruisleivät jauhelihamurulla
Fazerin ruispuikulaa
kesäkurpitsaa viipaleina
turkkilaista jogurttia+ mustapippuria 
persiljasilppua
naudan jauhelihaa pannulla kypsennettynä+ maustepippuria ja suolaa
tomaattia ja ruohosipulia

Jäätelöä hedelmillä
 tuoretta ananasta kuutioina
hunajamelonia  kuutioina
vaniljajäätelöä kuutioina
tyrnimarjahilloa

****************************
 
Tässäpä näitä on. Vasemmalla ensimmäinenvirkkaamani luutu, joka on ollut käytössä jonkin aikaa
keittiön vaakapintojen pyyhkimiseen..
Seuraavana on langanpätkistä virkattu ja äskettäin valmistunut,
jota käytän keittiön pystypinnoilla.
Vastavalmistuneet harmaa/turkoosilangalla virkatut ovat menossa muiden kotiin.

torstai 22. toukokuuta 2014

Jauheliha-juureskeitto

 Kesän kynnyksellä, kun kotimaan satokauteen on vielä aikaa, valitsin juureksia menneeltä satokaudelta keittoaineiksi. 
Täytyy myöntää, että pakastekeittojuurekset ovat mauttomampia kuin 
kellareissa ja kylmähuoneissa talvisäilötyt juurekset. Mielelläni näen sen vaivan, että kuorin ja pilkon
juurekset mieluimmin kuin sujautan pakastepussin pataan.
Tästä keitosta tuli borssityylinen, kun lisäsin lopussa etikkaan säilöttyä punajuurta mukaan.
Etikkapunajuurista pidän, se säilöntätapa sopii tälle juurekselle.
 Naudanjauheliha oli myös hyvä valinta tähän kokonaisuuteen.

250 g naudan jauhelihaa (17%)
1 sipuli pilkottuna
maustepippuria ja suolaa
 voita ja rypsiöljyä 
1 keskikokoinen palsternakka kuutioina
2 keskikokoista porkkanaa lantteina
n 150 g juuriselleriä kuutioina
n 500 g varhaiskaalta suikaleina
1 l kasvislientä
mustapippuria rouheena
4 kpl etikkapunajuuria ohuina viipaleina
2 rkl omenaviinietikkaa
kourallinen hienonnettua persiljaa
Päälle jogurtti/kermaseosta

Kuori ja paloittele juurekset. Pilko sipuli ja suikaloi kaali.
Viipaloi ja kuutioi palsternakka, porkkana ja juuriselleri.
Kuumenna voi ja öljy pannulla. Kuullota sipuli ja jauheliha.
Mausta suolalla ja maustepippurilla. Nosta seos kattilaan. 
Kaada mukaan kiehuva kasvisliemi.
Kuullota öljyssä palsternakka, porkkana ja selleri, lisää mukaan
varhaiskaali, mausta mustapippurilla ja jatka kuullottamista hetki.
Nosta juuresseos kattilaan. Hauduta kannen alla noin 30 minuuttia.
Leikkaa punajuuret ohuiksi suikaleiksi. Lisää punajuuri ja omenaviinietikka kattilaan.
Silppua persilja ja lisää se kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi.
Tarkista maku. Lisää tarvittaessa suolaa.
Sekoita turkkilaista jogurttia ja tilkka kermaa tasaiseksi. Mausta suolalla ja meiramilla. 
Nostele jogurttiseosta annoslautasille.

 Keittoainekset odottavat pilkottuina  kuullottamista.
Jauheliha-juureskeitto

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Tomaattimunakas

Munakkaan voi valmistaa lukemattomilla eri versioilla. Meillä sen valmistus
tapahtuu yleensä extempore-menetelmällä eli kaappien kätköistä löytyy aina 
raaka-aineita täytteiksi. Munakas maistuu myös naturellina eli ilman täytteitä, jolloin 
seuraksi sopii salaatti,  sämpylä tai leipä.
Meistä kumpikin valmisti oman munakkaansa. Tosin valmistin täytteen valmiiksi,
 josta riitti molemmille. Minulla munakas oli "avoin", kaveri taas tykkäsi kääräistä munakkaan kiinni.

Täyte: kirsikkatomaatteja puolitettuna, valkosipulia raastettuna, mustapippuria, suolaa ja sokeria.
Täytteen ainekset sekoitetaan. Pannulle nokare voita ja ripaus auringonkukkaöljyä.
Kun voi tirisee ja hiljenee, lisätään tomaattiseos pannulle. Kuullotetaan 2-3
minuuttia. Lisätään mukaan huuhdeltu ja puhdistettu vuonankaali.

Sekoitetaan kaksi kananmunaa, 1/2 dl vettä, pilkottua ruohosipulia, suolaa ja mustapippuria.
Pannulle auringonkukkaöljyä ja kaadetaan mukaan kananmunaseos.
Kun munakas on täysin hyytynyt, lisätään päälle täyte ja persiljasilppua.
Liutetaan munakas lautaselle ja se onkin valmis syötäväksi.

Kaverin kääritty munakas samalla täytteellä.

tiistai 20. toukokuuta 2014

Riisivanukas mansikoilla

 Tänään herkuttelimme mansikoilla "terästetystä" riisivanukkaasta.
Kypsensin 1 1/2 dl riisiä  ja annoin  riisin jäähtyä. Puristin pari ruokalusikallista 
sitruunamehua riisin joukkoon ja lisäsin mukaan 2 tl tomusokeria.
Vaahdotin 1 dl kermaa ja 2 tl tomusokeria. Nostelin kermavaahdon riisin joukkoon.
Huuhdoin lävikössä mansikat ja pilkoin ne.
 Kokosin annokset  kerroksittain mansikoita ja riisivanukasta.
 
Pari sitruunamelissan lehteä koristeeksi.

maanantai 19. toukokuuta 2014

Mansikka-mozzarellasalaatti ja parsaa

 Nyt pääsin täysin kesän makuun. Oli lämmintä, oikeastaan helteistä.
Aloitin tänään myös salaattikauden. Kaupoissa on mukavasti jo kesäisiä salaattiaineksia,
vaikka eivät kaikki ole vielä kotimaista. Se ei haittaa, kesän makuja kumminkin.
Kasvisruoalla jatkettiin tänäänkin. Ostin parsaa salaatin rinnalle ja yllätysvetona  HK:n sienisalaattia.
Sienisalaatti oli todella hyvää ja sopi parsalle aivan erinomaisesti. Kaikkeahan ei aina
tarvitse väsätä itse, jos valmiina löytyy sopivaa.

Mansikka-mozzarellasalaatti

Pehmeää friseetä ja vuonankaalta huuhdeltuna ja pilkottuna
Kastikkeena kylmäpuristettua oliiviöljyä ja ripaus suolaa
Pala kurkkua kuutioina, kaksi vartta varsiselleriä pieninä renkaina.
Hunajamelonia kuutioina,  125 g mozzarellapallo kuutioiksi pilkottuna.
Mansikoita huuhdeltuina ja leikattuna paloiksi.
Sekoita öljy ja salaatit ensiksi keskenään. Kokoa sen jälkeen 
salaatti ylläolevassa järjestyksessä  laakealle salaattivadille.
Varsiselleri sopii erinomaisesti mansikoiden ja mozzarellan kanssa.

 Parsat ovat nyt parhaimmillaan. Huuhtelin ne ja leikkasin päät pois sekä kuorin kevyesti.
Kypsensin suolalla maustetussa vesitilkassa kannen alla noin 3 minuuttia.
Parsa maistui hyvän sienisalaatin kera.

Sienisalaatti on "puristuksissa" annoslautasella.